Tuhkasta nousevat rauniot

Rauniokaupungin lapset (WSOY, 2023) on Roope Lipastin kirjoittama jatko-osa historialliselle lastenromaanille Palavan kaupungin lapset. Kirja seuraa palon jälkeisiä tapahtumia ja lasten uusia seikkailuja.

Ensimmäinen kirja oli miellyttävä lukukokemus ja jätti minut innolla odottamaan lisää. Lipasti ei pettänyt sillä sanoisin, että nautin tästä jatko-osasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä.

Ensiksi haluan jälleen kerran kehua kirjan kantta. Harmaan sävyihin kiedottu kirja luo hyvin tunnelman tuhkaisesta rauniokaupungista, jota keltainen päivän kajo valaisee. Samoin kuin sarjan ensimmäinen osa kirjan värit kuvaavat kirjan tapahtumia. Kannessa kuvattu tapahtuma on kohtaus kirjasta niin kuin ensimmäisenkin kirjan. Pidän myös nimien samanlaisuudesta, koska se kertoo selvästi kirjojen kuuluvan samaan sarjaan.

Kirja seuraa jälleen kerran Peteriä, Huldaa, Jaakkoa ja Rapu-koiraa. He seikkailevat ja tekevät vaikka mitä urotöitä tuhkaisessa kaupungissaan. Sanoisin, että muiden hahmojen osuus jää tässä kirjassa vähän vähemmälle mutta samat tutut hahmot ovat silti tavattavissa. Uusiakin hahmoja ilmestyy, joista tärkein on Rollo. Kierosilmä-Kallen rikostoveri, joka havittelee Kallen piilottamaa ryöstösaalista aina askeleen edellä lapsia.

Kirjan luvut ovat lyhyitä samoin kuin ensimmäisessä kirjassa. Kirja seuraa kuitenkin paljon pidemmän aikavälin tapahtumia, joten päivämäärien merkitseminen on jäänyt pois tästä kirjasta. Kirja alkaa mahtavasti muistuttamalla lukijaa palon kauheudesta. Lipasti kirjoittaa: “Savun haju oli iholla, eikä mikään saunominen pessyt sitä pois. Tai ehkä se olikin pinttynyt ihmisten sisään niin, että joka henkäyksellä he haistoivat tulen, kuoleman ja tuhkan”. Virkkeet kuvaavat tehokkaasti suuronnettomuuden vaikutusta ihmisissä, jotka ovat menettäneet melkein kaiken paitsi henkensä. Kirja ei kuitenkaan jää synkäksi vaan jo seuraava lause nostaa taas tunnelmaa.

Kohtaus, joka kertoo ja selventää, minkälainen lukukokemus kirja tulee olemaan, on Ravun tippuminen onkaloon. Lapset ovat metsässä keräämässä sieniä ja Rapu sattuu tippumaan pieneen kivien väliseen onkaloon. Vaikka tilanne ei ole jännittävin tai vaarallisin, se on hyvä aloitus kirjassa esiintyvälle jännitykselle. Lipasti sai minut oikeasti huolehtimaan ja pelkäämään sitä, että jotain pahaa on sattunut tai sattuu seuraamillemme hahmoille. Toinen kohtauksesta esiin tuleva piirre on kirjassa esiintyvä mysteeri. Rapu löytää kakkulapion mutta lapset eivät huomaa sitä. Kakkulapio jää lukijan mieleen kun taas lapset jatkavat seikkailujaan. Toinen mysteeri on Jaakon yllättävä katoaminen. Kuitenkaan kaikki mysteerit eivät ole liian jännittäviä. Esimerkiksi Peterin mystistä rahanteko suunnitelmaa oli kiva arvuutella.

Eräs asia, josta pidin kirjasta on Huldan ja Jaakon tarinoiden ja haaveiden tavoittelun jatkuminen. Olin iloinen nähdessäni, että heidän haaveensa ensimmäisestä kirjasta olivat oikeasti saavutettavissa. Huldan haave esiintyy moneen kertaan kirjassa ja häntä tukee sekä Mamselli että akatemian professori. Jaakkoakaan ei Lipasti unohtanut. Hän pääsee kouluun sillä vastineella, että hän auttaa maan mittaajaa työssään. Hän tapaa myös C. L. Engelin, arkkitehdin, jonka suunnitelmien mukaan Turku rakennettiin uudestaan. Molempien tarinat voivat helposti toimia inspiraationa pienille lapsille, joilla on haaveita urastaan. Pienet tytöt ja tietenkin myös muut voivat seurata Huldaa, kun hän päättää saavuttaa unelmansa. Jaakko voi taas inspiroida vähävaraisemmista perheistä tulevia tähtäämään opinnoissaan korkealle.

Kaiken kaikkiaan kirjaa oli miellyttävä ja hauska lukea. Surua, mysteeriä ja jännitystä löytyy kirjasta hyvällä mitalla mutta iloa ei puutu. Haaveita saavutetaan ja elämää eletään uudelleen rakentuvassa Turun kaupungissa. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat lukeneet ensimmäisen kirjan ja muille ensimmäisen kirjan lukemista. Kirja on helppolukuinen eikä vie paljon aikaa ja on sen pienenkin ajan arvoinen.

Kiitos Roope Lipasti hahmoistasi ja tarinastasi.