Uni on paras tapa matkustaa
Marko Leino: Unimaailman vangit (Otava, 2022)
Unimaailman vangit kuulostaa heti nimensä mukaisesti lupaavalta, sillä olen aina ollut kiinnostunut unista ja muistoista. Niiden rajamailla on kiva leikitellä, mikä on totta ja mikä ei? Heti kirjan avatessani tunnen nostalgian häivähdyksen: “Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.” Näillä saatesanoilla hypätään unimaailmaan, joka sopii kaikenikäisille lukijoille. Koska unet saattavat unettaa, tämä teos kannattaa napata sänkyyn illalla.
Teoksen luvut koostuvat eri unista. Päähenkilö Ada on surun murtama, sillä hänen äitinsä on joutunut onnettomuuteen. Äiti makaa sairaalassa tiedottomana, vaipuen yhä syvempään uneen. Adan lisäksi teoksessa tärkeässä osassa ovat isä ja isoäiti. Henkilöhahmot ovat mielestäni mielenkiintoisesti rakennettu. Ada on lapsenomaisesti utelias, mutta häntä kohdellaan hyvin kypsästi. Ada on lapsi, joka kyselee isoäidiltään äidistään ja saa kuulla hänestä uusia asioita. Samalla tarinaan hyppää pientä jännitystä ja mystiikkaa, joka johdattaa salaisuuden äärelle. Teoksessa kuvataan myös itsensä löytämistä ja rakkautta. Perheen rakkaus toisiaan kohtaan on samaistuttavaa luettavaa.
Lapset tykkäävät kysellä asioita Adan tapaan. Miksi unohdamme asioita? Miksi näemme unia? Isoäiti saa virkistää omaa muistiaan useasti. Hän myös tulee muistaneeksi asioita, joita hän ihmettelee. Isoäiti kertoo Adan äidin Annan lapsuudesta tarinoita, jotka kiehtovat Adaa suunnattomasti. Isoäiti kummastelee, miten asioista ei ole muka ollut puhetta. Näiden kahden suhteesta tulee oma lapsuus mieleen. Sydän täyttyy lämmöllä, kun muistelee omia lapsuuden keskusteluja, jotka ovat tuntuneet niin ihmeellisiltä. Lapsena tuli janottua aikuisilta tietoa, ja se oli aina niin ihmeellistä, miten paljon he tuntuivat tietävän maailmasta, joka oli itselleen vielä tuntematon. Ihmismieltä kuvataan teoksessa kauniin inhimillisesti: “Sellainen ihmismieli vain on. Arvaamaton ja valikoiva muistikuvien suhteen. Muistaminenhan on näkemistä, ja sellaista, jota ei enää ikinä halua nähdä, ei voi myöskään muistaa.”
Koko teoksen ajan siitä vallitsee unenomainen magia. Se pitää otteessaan, kun pääsee pohtimaan todellisuuden ja unimaailman rajoja. Kiinnostusta lisäsi se, että pääsi näkemään asioita monesta näkökulmasta. Teoksessa pääsee pohtimaan muistojen muotoutumista – kuka muistaa väärin, miksi väärinkäsityksiä syntyy. Samat tapahtumat voivat matkustaa ihmisten mielissä ja muistoissa eri tavalla.
Viihdyin teoksen parissa hyvin iltaisin. Sen lumoava satumaailma sai mielikuvitukseni laukkaamaan. Uskon, että tämä teos sopii yhteiseksi luettavaksi koko perheelle. Se ei ole pitkä ja luvut jakautuvat hyvin eri uniin. Monet lapset voivat samaistua Adan maailmaan, kun taas vanhemmat lukijat isään tai isoäitiin. Teoksessa on paikoittain hyvin kauniita lauseita, jotka lämmittävät mieltä. Ihmismieli on kaunis asia. Unien avulla pääsemme matkustamaan omiin muistoihimme.
“Jos kauniit unet loppuvat kesken, kosketa kevyesti korvaasi ja paina sen jälkeen nenänpäätäsi. Silloin tämä varauni, joka on muuten kaikista maailman unista kaunein, käynnistyy.”