Vanha tarina uusin silmin
Marjut Petterson: Manalan mylly (Myllylahti, 2024)
Marjut Pettersonin Manalan mylly esittelee muinaisen Pohjolan ja Kalevalan tarinan, mutta tuo siihen vanhan rinnalle uusia, raikastaviakin tuulia.
“Kevät tuo Sarajasmeren rannalla kohoavalle Pohjolan linnavuorelle pahoin ruhjoutuneen Väinämöisen, jonka Louhi hoitaa vanhimpien tyttäriensä avulla kuntoon. Palkkioksi kotimatkastaan Kalevalan valtias lupaa pohjalaisille ihmeellisen myllyn, joka jauhaa loputtomasti jauhoja, suolaa ja kultaa. Mitä ihmettä hän oikein juonii?”
Louhen nuorin, pippurinen 14-vuotias tytär Tiku haistaa jutussa jotain hämärää. Pian hän huomaa, että on olemassa jotain vieläkin kurjempaa kuin jäädä kahden kaikin puolin täydellisen isosisaren varjoon ja joutua yhä etsimään omia noitavoimia. Onneksi hän on löytänyt kummallisen merihirviön, josta on saanut ystävän.
“Keskisen elämä uhkaa tuhoutua, kun kulta muuttaa pedoiksi nekin, jotka eivät kykene muodonmuutoksiin. On siis ihan pakko tarttua toimeen.”
Kirja perustuu vanhaan Kalevalaan, mutta tuo siihen virkistävän ja kiinnostavankin uuden näkökulman ja myös tuulettaa sitä: “sellaisen periaatteen vuoksi, jota voitaisiin kutsua oikeudenmukaisuudeksi”, kuten kirjailija jälkisanoissaan asian ilmaisee. Juoni noudattaa samaa kaavaa kuin alkuperäinen tarina, mutta tarinan yksityiskohtia on muunneltu, ja myös lisätty uutta.
Muuntelu ulottuu aina hahmojen tasolle saakka. Kirjan maailmasta, varsinkin Pohjolasta, löytyy monenmoisia haltijoita, joita en ainakaan itse yhdistäisi Kalevalaan. Joidenkin hahmojen toiminta on välillä todella huvittavaa – jollaista se kaiketi voi alkuperäisessäkin teoksessa olla – mutta ehkä lukijan jopa halutaan kiinnittävän huomiota siihen, ovatko Kalevalan johtajien päätökset aina mitään maailman järkevimpiä, näiden ollessa ympäröivän, vahvatahtoisen luonnon armoilla.
Louhen – alkuperäisen tarinan pääpahiksen – toimista tässä tarinassa taas ei löydä mitään kritisoitavaa. Louhesta löytää muutenkin uusia puolia. Myöskään tämän kirjan Pohjolan neidoista – niin Tikusta kuin tämän sisaristakaan – ei ole ennen kuultu.