Kirja-arviot
9.7.2019
|
Johannes Helama, 16 v. 

Viisi nuorta ja yhteinen kohtalo

Sally Green: Savuvarkaat  (Suom. Sari Kumpulainen). Gummerus 2019 

Sally Greenin uusimman fantasiasarjan ensimmäinen osa on monimutkainen ja mukaansatempaava seikkailu, jonka kerronta tapahtuu viiden eri päähenkilön kautta. Hahmojen juonet punoutuvat yhteen kirjan edetessä. Aluksi tarinoiden yhteyttä oli hankala hahmottaa, mutta ajan kanssa kaikki selkeni, ja lopulta en voinut kuin ihailla Greenin kykyä luoda niin monipuolisia ja kiinnostavia tarinoita ja tuoda ne lopulta loogisesti yhteen. Green on onnistunut kehittämään täydellisen fantasiamaailman kaikkine tarpeellisine elementteineen. Kansat puhuvat eri kieliä, kuten abaskia, calidoria ja pitoriaa, ja kaikkia maita johtaa toisilleen kaunaa kantavat hallitsijat, toiset julmemmin kuin toiset.  

Näkökulman vaihtelu henkilöhahmon vaihtuessa oli aluksi hieman hämmentävää. Hahmot ovat kiinnostavia ja hyvin erilaisia keskenään, joten heidän tarinoidensa seuraaminen onnistui lopulta vaivattomasti. Päähenkilöihin kuuluu sisukas Tash, joka toimii paholaismetsästäjän apurina jahdaten paholaisia ja niistä saatavaa äärimmäisen arvokasta savua, jonka hallussapito ja myyminen on laitonta ja vaarallista, sekä prinsessa, joka asuu hyvin totalitaarisessa valtakunnassa, jossa petturuudesta saa maksaa hengellään. Hänen on määrä mennä naimisiin järjestetyn avioliiton kautta, mutta hän on auttamattomasti rakastunut toiseen ihmiseen. Maailmojen välillä on vahva kontrasti, kun osa päähenkilöistä on ylhäisiä kuninkaan hovin jäseniä ja toiset alempiin luokkiin kuuluvia työläisiä tai jopa orjia. Kirjan alussa oleva kartta auttaa hahmottamaan henkilöiden asuinpaikat ja niiden välisen yhteyden.  

Green on taitava fantasiakirjailija, sillä hänen uuden sarjansa maailma ei muistuta lainkaan hänen edellistä trilogiaansa. Hän on kehittänyt runsaasti kekseliäitä yksityiskohtia jokaiseen tapahtumapaikkaan, hahmoon ja tarinaan. Odotin Sally Greenin kirjalta myös laadukasta lgbtq+ -representaatiota, jota hänen kirjoissaan on aikaisemminkin ollut, enkä joutunut pettymään. Kuvailu on kirjassa miellyttävää ja värikästä. Pidän Greenin erityislaatuisesta tavasta luoda ihmeellisiä ja mielenkiintoisia hahmoja ja tapahtumapaikkoja, ja odotan seuraavan osan lukemista malttamattomasti.  

← Takaisin
seuraa meitä