Esikoiskirjailija Essi Ihonen ei anna kielioppivirheiden lannistaa

Mikkelissä asuva kirjailija Essi Ihonen (s.1987) julkaisi tänä vuonna esikoisteoksensa Ainoa taivas, joka on koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä. Essi aloitti kirjoittamisen olleessaan 15–vuotias saatuaan ystävältään lahjaksi muistikirjan. Se oli hänelle luonnollinen tapa havainnoida ympäristöä ja purkaa näkemäänsä.

Tarve purkaa asia oli suuri

”Olin kymmenisen vuotta halunnut kirjoittaa uskonnosta ja uskonnolliseen yhteisöön kuulumisesta sekä siitä irtaantumisesta. Oma taustani on esikoislestadiolaisuudessa. Yhteisössä eläminen ei koskaan sopinut minulle, ja tarve purkaa asia oli suuri.

Vasta kun näin noin 16-vuotiaan tytön tuijottamassa kumisaappaitaan hiekkatiellä ja hänen vierellään vanhemman miehen, jolla oli kirja kädessään, tarina todella alkoi rakentua mielessäni. Tyttö ei kuunnellut lainkaan mitä mies sanoi. Kaksikko jatkoi matkaansa kohti mökin pihaa ja siellä luimisteli heidän perheen jäseniä. Tutkin paperilla ja mielessäni sitä, miten he reagoivat toisiinsa, ja tarina alkoi rakentua siitä.

Sinnikkyys ja silkka itsepäisyys ja lopulta ajatus siitä, etten menetä mitään muuta kuin yöunet tavoitellessani unelmiani lopulta auttoivat minua tulemaan kirjailijaksi.”

Mielikuvitus ja tarinat ovat aina olleet läsnä

”Aloitin kirjoittamisen saatuani lahjaksi muistikirjan ystävältäni 15–vuotiaana. Tosin mielikuvitus ja tarinat ovat aina olleet läsnä elämässäni, sillä olen lapsesta asti lukenut. Suosikkikirjoja lapsuudessani olivat Bertin päiväkirjat ja Pikku vampyyri -sarjat. Muistan lapsena pohtineeni haluavani kirjoittaa tarinan Pikku vampyyri- sarjan Rydigerista, jossa hän päättää,  jääkö hän vampyyriksi vai ei.”

Perjantai 13.päivä

”Loppuvuodesta 2015 lähetin Ainon tarinan eteenpäin, sillä ajatuksella, että menkööt. Ajattelin tuolloin, että kestän kyllä kaikki hylkykirjeet ja toivon, että edes yhdessä niistä olisi jokin sana tai kommentti, mihin suuntaan voisin työstää tekstiäni. Olin enemmän kuin yllättynyt, kun sain alkuvuodesta 2016 kustannustoimittajaltani Essi Kytönhongalta vastauksen. Hän oli lukenut käsikirjoituksen ja antoi vinkkejä, mihin suuntaan tekstiä kannattaisi työstää. Hän oli jo tuolloin ymmärtänyt tarinani ytimen ja auttoi minua kaivamaan sen esiin.

Työstin tekstiä kevääseen asti, ja lopulta lähetin sen takaisin kaimalleni. Kului reilu kuukausi, kunnes sain Essiltä soiton (silloin oli perjantai 13.päivä!), että WSOY:lla ollaan kiinnostuneita tarinastani ja he haluaisivat tavata minut. Saman kuukauden aikana kävin tapaamassa kustannuspäällikköä ja kustannustoimittajaani, jolloin sain tiedon, että he haluavat minut kirjailijakseen. Uskomaton tunne oli soittaa perheelleni, että unelmani oli viimeinkin toteutumassa. Lähetin ensimmäisen käsikirjoituksen kustantamoon ollessani 19- tai 20–vuotias, eli kustannussopimuksen saamiseen kului lähes 10 vuotta!”

Uudestaan, uudestaan ja uudestaan

”Kirjailijaksi tuleminen vaatii paljon. Paljon paperin tuhlausta, tuhansia kirjoitettuja sivuja ja kymmeniä kyniä, niskajumeja, muistikirjoja ja pinollisen hylkykirjeitä kustantamoilta. Vaatii sinnikkyyttä mennä koko ajan eteenpäin ja olla luovuttamatta, vaikka saattaakin tuntua, ettei tästä tule mitään. Pitää olla tarina, sen ydin ja valtava halu kirjoittaa. Pitää jaksaa kirjoittaa uudestaan, uudestaan ja uudestaan, hyväksyä, että kirjan kirjoittaminen on pitkä prosessi ja antaa sille aikaa. Pitää myös kyetä ottamaan vastaan palautetta ja oppimaan siitä. Välillä täytyy ottaa myös taukoja ja jymähtää sohvan nurkkaan suklaan kanssa vellomaan itsesäälissä, jotta jaksaa taas.”

Vastoinkäymisistä selviäminen

“Kirjaa kirjoittaessa turhauttivat yksinkertaiset kirjoitusvirheet ja se, että tarina haki muotoaan vielä pitkällä editointiprosessia. Paikoillaan istuminen oli työn ja tuskan takana, aikataulut tulivat vastaan ja aivot välillä jymähtivät, jolloin olisin halunnut tehdä aivan jotain muuta kuin katsoa omia kirjoitusvirheitäni. Tein monta kertaa päätöksen, että olen sitoutunut kirjan työstämiseen, ja tämä on unelmani. Vaikka välillä tuntui siltä, ettei tästä tulisi mitään, en kuitenkaan luopunut siitä. Olen kiitollinen jokaisesta kritiikistä ja näkökulmasta, sillä ne auttavat minuakin katsomaan tekstiä eri kantilta. Toisinaan on tuntunut oudolta, miten eri ihmiset tulkitsevat kirjaani. Läheiseni ovat olleet mukana prosessissa, tukeneet, juhlineet ja kannustaneet. Tosin juuri jännittävintä on ollut saada läheisiltäni kommentteja.”

Vain yksi elämä

“Olen ylpeä, kuinka laajan skaalan sain hahmoista. Suvin kanssa oli pitkään hankausta ja nimikin meni useampaan kertaan uusiksi. En pitänyt hänestä aluksi lainkaan, mutta lopulta päädyin hänen fanikseen.

Kirjani sanoma on se, miten eri ihmiset reagoivat ryhmäpaineeseen, oli kyse sitten uskonnollisesta yhteisöstä tai kaveriporukasta. On vaikeaa, varsinkin nuorena, päättää ryhmäpaineen ja sen väliltä, mitä itse haluaa. Etenkin jos se tarkoittaa juuri tuosta ryhmästä irtaantumista ja yksinäisyyttä.

Ainoa taivas on kirja irtaantumisesta, kasvutarina kohti sitä pistettä, että ymmärtää, että on vain yksi elämä, eikä sitä voi elää muiden ehdoilla. Ketään ei saisi alistaa yhteen normiin, vaikka se tuntuisi itsestä hyvältä. Kaikki tarvitsevat vapauden valita oman polkunsa, oppia kantapään kautta asioita, olla oma itsensä ja kuoriutua omaksi itsekseen ilojen ja kipujen kautta.”

Kirjoittaminen on oma juttuni

”Haluan ehdottomasti jatkaa uraani kirjailijana. Se on aina ollut tavoitteeni ja haluan sitä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan.  Tällä hetkellä työstön alla on useampi teksti. Pääasiallinen raakile on 70 liuskaa pitkä, ja nautin flow:sta, jonka avulla naputan sitä. Vaikka kieliopissani onkin suuresti kehittämisen varaa, kirjoittaminen on minulle se oma juttu, joka tuntuu luontevalta ja siltä, että olen hyvä siinä. En anna kielioppivirheiden estää minua tekemästä, mitä haluan ja mikä on minulle tärkeää.”