Ilmiöt
8.10.2018
|
Elisa Grönholm

Fanitapaamisessa Elina Pitkäkangas: ”On kaikista antoisinta, että arvostelun kirjoittaa genreä tunteva lukija”

Kirjailija Elina Pitkäkankaan ympärille on kerääntynyt YA-kirjafaneja eli nuorten aikuisten kirjallisuudesta kiinnostuneita lukijoita. Tunnelma on odottava, sillä jo tunnin päästä käynnistyy Suomen toinen young adult -kirjallisuuden fanitapahtuma Hel-YA! Tapaamisen Elinan kanssa on voinut voittaa Lukufiiliksen ja Hel-YA!:n kilpailusta. Osa paikalla olijoista myöntää itsekin kirjoittavansa sekä runoja, että proosaa.

– Tuolla tavalla se varmaan minullakin lähti liikkeelle, kirjailija miettii. Hänen kirjoittamansa YA-fantasiasarjan Kuura kolmas osa Ruska ilmestyy syksyllä.

– En ole mikään lausetason piruettiosaaja. Vahvuuteni on aina ollut enemmän draaman kaaressa, Elina kuvailee. Hän opiskelee tällä hetkellä yliopistossa kirjallisuutta ja on valmistunut Oriveden Opiston kirjoittajalinjalta. Opistolla Elina kirjoitti ensimmäisen kokonaisen käsikirjoituksensa loppuun. Kun hän tarjosin sitä kustantajalle, se sai hylsyn.

– Silloin lannistuin ensimmäistä kertaa, koska en ymmärtänyt, mikä siinä oli vialla. Sen piti olla niin täydellinen. Käsikirjoitus oli  kolme kertaa niin pitkä kuin Kuura. Kun olen lukenut sitä myöhemmin, olen huomannut, että se on ihan hyvä tarina, mutta siinä on hirveästi turhaa.

Elinan ensimmäinen romaani Kuura ilmestyi vuonna 2016, sen jälkeen kun hän oli kyllästynyt opiskelijarientoihin ja palannut kirjoittamisen pariin. Kuuran päähenkilö Inka on kaikkea muuta kuin tunnetun vampyyrisarjan epäitsekäs Bella Swan.

– Halusin ehkä vähän virnuilla YA-kiliseille, Elina selittää. Aloittaessaan kirjoittamaan tarinaa, Elina perusti blogin, jossa hän halusi kertoa mietteitään kirjoittamisesta.

– Siihen aikaan oli mystinen kirjailijakuva. Ei ollut vielä kirjablogeja Instagramista puhumattakaan. En saanut verrattua itseäni kehenkään, hän sanoo. Blogin kautta Elina sai ensimmäiset koelukijansa. Silloin he olivat vain nimiä netissä, mutta nykyään he ovat kirjailijan hyviä ystäviä. Heidän palautteensa perusteella Elina pystyi muokkaamaan käsikirjoitustaan ja tarjoamaan sitä kustantamolle. Muutoksia kirjaan tulikin, sillä alun perin päähenkilöinä oli kaksi tyttöä.

– Hirveän usein YA-kirjoissa on asetelma, jossa tavoittelemisen arvoinen mysteeri on poika. On paljon mielenkiintoisempaa, kun vaara onkin tyttö.

Elinan Kuura-sarjasta on kohta julkaistu kolme kirjaa, mutta aina Elina ei ole kulkenut nenä kiinni kirjassa.

–  Luin heppakirjoja nuorena, kun ratsastin, mutta sitten tuli taantumus, koska kaveriporukassani ei ollut kauheasti sen tyyppisiä ihmisiä, hän sanoo. Star Wars eli Tähtien sota -elokuvan myötä Elinaa ja hänen ystäviään alkoi kiinnostaa fanifiktio, jota he kirjoittivat elokuvan hahmoista huumorilla.

–  Huomasin, että tämä on aika kivaa. Syntyi unelma siitä, että voisin joskus elättää itseni kirjailijana ja takerruin siihen ajatukseen.

Elina on tottunut olemaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa uransa alusta lähtien.  Muutama kuukausi sitten hän perusti kirjailija Sini Helmisen kanssa YA-kirjavlogin For YA:n. Kirja-aiheiset videoblogit ja Bookstagram ovatkin yleistymässä, mikä on YA-fanien mielestä ihanaa.

– On kaikista antoisinta, että arvostelun kirjoittaa genreä tunteva lukija, joka osaa verrata sitä muihin teoksiin. Myös arvostelijan innon välittyminen tekstissä on todella tärkeässä roolissa lukuinnon levittämisen kannalta.

← Takaisin
seuraa meitä