Heidi Silvan (s. 1972) on oululainen kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Opettajan työ ja aikaisempi toimittajakokemus nuortenlehdessä ovat avanneet hänelle suoran näkymän lukevan nuorison mieliin. Silvan esiintyy LANU!-kirjallisuusfestivaalilla to 5.5. klo 19.
“Nollasummapeli kertoo pojasta, joka on hieman hukassa oman elämänsä kanssa. Hän on abiturientti, jolla on taakka kannettavanaan. Poika, joka on niin viisas, että vaikuttaa melkein tyhmältä. Kun kaksi kohtaavat, on oltava valmis, ja tulevaisuuden vuoksi on tiedettävä menneisyys.
Idea teokseen tuli alitajunnasta. Yleensä ideat lähtevät liikkeelle siitä, että joku henkilöhahmo valtaa ajatukset. Lopulta ideat alkavat pyörimään päässä niin paljon, ettei voi tehdä muuta kuin kirjoittaa.”
“Mielestäni nuorille kirjoittaminen on tietyllä tavalla hauskempaa – siinä on ikään kuin enemmän vaihtoehtoja. On enemmän vaihtoehtoja valita tapoja, jonka kautta lähtee aloittamaan teosta. Erityisesti kieli on erityylinen, mutta kaikin puolin nuorille kirjoittaminen tuntuu omalta – ja se on lähellä omaa tyyliäni.”
“Se vaatii nykyajassa mukana olemisesta. On oleellista, ettei lähde kertomaan asioista, jotka ovat nuorten oman elämän ulkopuolella. Pitää kirjoittaa siitä, mikä nuoria kiinnostaa – ja visioida sitä, mikä heitä saattaisi tulevaisuudessa kiinnostaa. Nuorten ajatusmaailmassa oleminen helpottaa työtä.
Työskentelen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, ja aikaisemmin kun työskentelin lukiossa, nuorten ajatusmaailmassa pysyminen oli helpompaa. Siellä jokapäiväinen ympäristö oli täynnä nuoria. Nykyään olen ammattikorkeakoulussa opettajana, jossa oppilaat ovatkin jo vanhempia. Nyt nuorison mielenkiinnon kohteiden seuraaminen on vaikeampaa.”
“Silloin yritän saada ajatukset pois – yritän olla potematta huonoa omatuntoa. Aina ei etene. Tällöin laitan keskittymiseni kaikkeen muuhun kuin itse kirjoittamiseen. Aina pään nollaaminen ei kuitenkaan onnistu ja huono omatunto kolkuttaa. Muuta vaihtoehtoa ei yleensä ole kuin päästää itsensä elpymään – jotta energian saisi takaisin ylös.
Nuorille antaisin vinkiksi, että kirjoitta tekstiä ajattelematta onko itse tekstissä mitään järkeä. On myös hyvä olla ajattelematta sitä, tuleeko joku sitä koskaan lukemaan tai onko se hukkaan heitettyä aikaa, koska se ei koskaan ole. Eri kirjoitustyylien kokeileminen on varmasti tehokas tapa löytää itsellensä sopivin. Oma tapa löytyy kokeilemalla – ei voi päättää ryhtyvänsä fantasiakirjailijaksi kokeilematta muita lajeja. Tärkeää on tehdä eikä vain haaveilla. Lukeminen on myös tärkeä osa. Paha on kirjoittaa, jos ei ole lukenut, miten joku muu on jonkin asian tehnyt. Oma lukemistyylini on muuttunut, kun olen ryhtynyt kirjoittamaan tavoitteellisesti. Nykyään huomaan lukiessani pohtivani, miten olisin itse asian muotoillut – tai mihin olisin lähtenyt asiaa viemään.”