J.S. Meresmaa: Tunneretkillä kirjametsässä
Minä pakenen.
Pakenen polkuja sankkojen metsien läpi, valtamerilaivoilla aaltojen halki. Pakenen toiseen elämään, jonkun toisen nahkoihin, hänen tunnemyrskyihinsä ja vaikeuksiinsa. Irrottaudun omista arjen murheistani, sen tylsyydestä ja ennalta-arvattavuudesta. Kohtaan seikkailuja ja vaaroja turvallisesti oman sohvan sylissä. Miksi eläisin vain tätä yhtä elämää, kun kirjoja lukemalla voin elää niitä satoja? Kun kirjojen avulla voin olla kuka tahansa, matkustaa jopa ajassa? JULIE BERRY: Kunnes kerron totuuden. SALLA SIMUKKA: Punainen kuin veri. JAKOB WEGELIUS: Merten gorilla.
Minä ihastun.
Katseemme kohtaavat koulunpihan yli. Hänen kätensä tarttuu käteeni. Hän ärsyttää minua, on aivan mahdoton ja silti jokin välillämme kipinöi. Jokin näkymätön sitoo meidät yhteen, ja tiedän, että mysteeri on totta. Se on totta näillä sivuilla ja se on totta minun kehossani. Villiys ja vetovoima, jota järki ei voi kesyttää, räjähtää sisälläni. Tunnistan sen. Tunnistan hullaantumisen, hurmioitumisen. Janon ja halun yhteyteen, toisen ihmisen läheisyyteen. Arvoitukseen, joka on rakastumisen lähteellä. HOLLY BOURNE: Mikä kaikki voi mennä pieleen? MAGGIE STIEFVATER: Väristys. KERSTIN GIER: Pilvilinna.
Minä jännitän.
On pakko kääntää sivua. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Miten heille käy? Kirjan sivuilta minuun ui pelkoja, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin mutta myös rohkeutta, joilla peloista päästään yli. Tuntemani jännitys voi olla kutkuttavaa uteliaisuutta juonen laskoksissa piileskelevien salaisuuksien luonteesta tai kynsienpureskelua aiheuttavaa piinaa, kun vaikuttaa aivan varmalta, että jotakin kamalaa on tapahtunut tai tapahtumassa. Entä mikä johdattaa ihmisen tekoon, josta ei ole paluuta? Mikä saa ihmisen toimimaan väärin? COURTNEY SUMMERS: Sadie. MARIA TURTSCHANINOFF: Maresi. JENNI MULTISILTA: Mitä tapahtui merenneidoille.
Minä opin.
Voiko se oikeasti olla totta? Kuinka uskomatonta! Historian tapahtumat ja ihmiskohtalot, eri kulttuurien tavat ja uskomukset, luonnon monimuotoisuus ja eläinten selviytymiskeinot, ihmiskehon ihmeellisyydet… Tietokirjoista aukeava maisema ilahduttaa, mykistää ja välillä kauhistuttaa. Satoja, jopa tuhansia vuosia elettyä ihmisyyttä ja siitä jääneitä tiedonmuruja, joista voimme koettaa muodostaa kokonaisuutta. Kehittynyt tiede ja tutkimus, joka alati paljastaa uutta. Miten paljon meillä onkaan tietoa ja silti yhä niin vähän ymmärrystä!
JOHN KING: Elämää auringosta – mitä kasvit tekevät. GILES MILTON: Maailma on outo. GIULIA ENDERS: Suoliston salaisuus. PIIA KASKINEN: Mustan kissan kirja.
Minä lumoudun.
Matkustan paikkaan, jossa taikuus ja magia ovat yhtä todellisia kuin vesi ja ilma meidän maailmassamme. Kirjoittajan mielikuvituksen lento herättää oman mielikuvitukseni eloon. Ne alkavat keskustella keskenään ja pyrähtävät yhdessä ilmaan. Toisin kuin tietokirjojen kohdalla, päässäni leimahtelee mielihyvä kaikista niistä ihmeellisyyksistä, jotka voisivat olla totta – joiden uskon olevan totta vähintään tämän kirjan kansien välissä. Mikä kaikki olisi mahdollista? Vain se, minkä pystymme kuvittelemaan, tulee meille mahdolliseksi. Kysymyksestä ei seuraa aina vastausta, vaan kasvua. WILLIAM WHARTON: Birdy. ANNIINA MIKAMA: Huijarin oppipoika. URSULA K. LE GUIN: Maameren tarinat.
Minä itken.
Ei ole reilua. Jotkut meistä sairastuvat, jotkut kuolevat ja aivan liian nuorina. Tärkeä ihmissuhde katkeaa, rakastettu pettää luottamuksen, eikä yhteisymmärryksen löytämiseksi ole toivoa. Tuntuu, että menetys on mahdotonta kestää, vaikka se tapahtuukin vain tämän kirjan sivuilla, näiden fiktiivisten hahmojen kohdalla. Suruni on aitoa. Murtuma sydämessäni näkyisi varmasti magneettikuvauksessa. Ja joskus pelkkä virkkeen täydellisyys, sen soinnin ja rytmin kauneus, johtaa kyyneliin. Suru voi juontua hetken hauraudesta, ohikiitävyyden herättämästä haikeudesta. SARAH CROSSAN: Yksi. JENNY DOWNHAM: Ennen kuin kuolen. SANNA PELLICCIONI: Haikuja räjähtäville sydämille.
***
Mikä tekee kirjasta tärkeän?
Minulle kirjojen ja kirjallisuuden voima on määrässä ja monipuolisuudessa. Kun usein kysytään, mikä tai mitkä ovat lempikirjojasi, tuntuu mahdottomalta vastata. Tuntuu kuin pyydettäisiin nimeämään metsästä puut, jotka ovat ylitse muiden. Mutta metsää ei ole ilman sen kaikkia puita. Ei sellaista metsää, jossa minä viihtyisin. Ja puut, jotka äkkiseltään näyttävät seisovan erillään, ovat tosiasiassa tiiviisti yhteydessä toisiinsa juuristoissa maan alla.
Olen kuullut huhun, että jotkut muistavat hyvinkin tarkkaan lukemansa. Minä en. Se, mitä muistan kirjasta, sen päähenkilöistä, aiheista ja tapahtumista, on täysin sattumanvaraista – usein olematonta. Se ei ole linjassa lukukokemuksen voimakkuuteen tai kirjan ansiokkuuteen. Siksi kirjoitan tunteista, joita kirjat ovat minussa herättäneet. Se tuntuu aidoimmalta kokemukselta, sillä tunteiden perusluonne ei muutu. Surulla voi olla sata sävyä, mutta suru on surua. Kun jännitän, jännitän tavalla, joka on tuttu. Juuri tunteet minä muistan parhaimmin.
J.S. Meresmaa (s. 1983) on palkittu suomalainen kirjailija ja kustannustoimittaja. Meresmaa on varsinaiselta koulutukseltaan puutarhuri, mutta on opiskellut kirjoittamista Oriveden Opistossa.