Kääntäjän näkökulma YA-kirjoihin ja käännösprosessiin

Minä, Simon, Homo Sapiens (Otava, 2017) ilmestyi vastikään yhtenä tuoreimmista YA-käännöskirjoista, ja ilokseni Lotta Sonninen, kirjan kääntäjä, suostui tapaamaan ja vastaamaan kysymyksiini niin YA-käännöksistä kuin genrestä yleisemminkin. Lotta kertoi myös omia fiiliksiään Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjasta ja antoi kirjavinkkejä nuorille ja vähän aikuisemmillekin lukijoille.

Laura: Aloitetaan ‘helposta’ kysymyksestä… Mitä kääntäjältä vaaditaan?

Lotta: Tulen yhä enemmän siihen tulokseen sekä kustannustoimittajana että itse suomentaessa, että kyllä se kääntäjän tärkein väline on kohdekieli. Tietenkin myös hyvää teoksen genren tuntemusta ja taitoa ylipäänsä sijoittaa asioita kehykseensä tarvitaan kielentuntemuksen lisäksi. Ja tietysti lähtökielen ja sen eri rekistereiden osaaminen ja erilaisten niissä auttavien lähteiden tunteminen on oleellista. Valmiiksi ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea, mutta on tärkeää olla valmis etsimään tietoa. Eli kokonaisvaltainen kuva on olennainen.

Laura: Miten kuvailisit omaa käännösprosessiasi?

Lotta: Luen lähtötekstin ensin läpi yleensä kerran ja silloin jo merkkailen tekstiin tai teen muistiinpanoja kohdista, jotka tulevat mietityttämään erityisesti tai olemaan jotenkin hankalia. Sen jälkeen alan työstää tekstiä suomeksi alusta loppuun. Tapanani on ratkoa ongelmat sitä mukaa, kun niitä tulee, mutta jos vaikka joku sanaleikki ihan hirveästi jää jumittamaan, niin jätän sen hautumaan. Varsinainen ammattini on kustannustoimittaja, joten yritän tietysti parhaani mukaan kustannustoimittaa omaa tekstiäni jo työn edetessä, mutta kyllä se oman kädenjäljen kohdalla on vaikeaa.

Tietokirjojen kääntäminen on erilaista kuin kaunokirjallisuuden, siinä voi joutua perehtymään tosi paljon johonkin, mitä ei yhtään osaa ennestään. Ja se tuo mahdollisesti oman lisävaiheensa. On tietysti kaunokirjojakin, joissa mennään tosi syvälle jonkin alan termeihin.

Laura: Mainitsit, että tieto eroaa kaunosta – entä eroaako YA:n kääntäminen myös muusta kaunokirjallisuudesta?

Lotta: En ole itse juuri suomentanut aikuisten kaunokirjallisuutta, mutta sanoisin, että YA:ssa – jos puhutaan realistiseen maailmaan sijoittuvasta nuortenkirjallisuudesta – isoin haaste tällaiselle tädille on repliikit. Repliikit ja dialogi ovat muutenkin herkkä juttu käännöksessä kuin käännöksessä, etenkin jos kirjailija on rakentanut niihin vaikka henkilöiden taustasta kertovia sävyeroja. Ja sitten tietysti pitää päättää, yrittääkö vedota nimenomaan nykynuoriin tai ylipäätään vedota kehenkään. Jos yleisöä jää miettimään liikaa, niin se on huono juttu – mutta YA-käännöksissä sitä kuitenkin tulee mietittyä paljon.

Jos alkuteksti tarjoaa kiusauksen käyttää nuorisokieltä niin sen tavoittaminen voi olla haastavaa. Se oli vaikeaa jo silloin, kun itse olin nuorempi. Kuinka ajanmukaisia ilmaisuja pystyy tai kannattaa käyttää, ja mistä niitä hakee, jos niitä pitää hakea. Mielestäni se pitää tehdä yhtä herkällä korvalla, alkutekstiä kuunnellen, kuten kaikki muukin kääntäminen.

Laura: Niinhän se varmasti on. Olen valitettavasti viime aikoina kuitenkin törmännyt nuortenkirjakäännöksiin, joissa laatukriteerit tuntuvat laskeneen. Virheitä löytyy paljon – lausetasonkin ongelmia – ja se harmittaa.

Lotta: Kaikissa kustantamoissa on nykyään kova kiire ja jos kääntäjällä on ensin kiire deadlineen ja kustannustoimittajalla kiire saada kirja painoon ja jos vielä ei ole mahdollisuutta erilliseen oikolukijaan, niin… mutta voi myös ajatella, että nämä ovat tekosyitä.

Laura: Aivan – kyllähän kiireen ja resurssipulan ymmärtää rationaalisella tasolla, mutta tietysti himolukijana harmittelen, että tällaista tapahtuu.

Lotta: Niin ja koko ajan puhutaan, että nuoret pitäisi saada lukemaan enemmän, niin ei se ainakaan huonoilla tai virheellisillä kirjoilla onnistu.

Laura: Niinpä! Itse nimenomaan YA:n ja fantasian lukijana koen hirveän valitettavaksi sen, että genre jota itse niin rakastaa…

Lotta: …jos sitä ei tehdä huolella.

Laura: Niin. Mutta toki lukijakin tajuaa sen, että kustantamoissa on kiire ja sen, että jos oikoluvun tekee sama ihminen, joka muutenkin tuijottaa sitä tekstiä päivästä toiseen, niin kyllähän sitä aina tulee omalle työlle tietyllä tavalla sokeaksi.

Lotta: Todellakin tulee! Enkä usko että kyse on minkäänlaisesta väheksynnästä. Varsinkin kun kaikki varmasti kuitenkin tiedostaa sen tärkeyden – että sellainen paljon lukeva nuori on kustantajan unelma ja se pitäisi haluta pitää tyytyväisenä.

Laura: No, tämä sivuaa jo meidän muuta keskustelua, mutta millaiseksi koet YA:n aseman Suomen markkinoilla ylipäänsä?

Lotta: Määritteletkö YA:n minulle ensin? …ja nyt tämä tietysti kertoo jo, että olen ehkä vähän väärä henkilö vastaamaan tähän kysymykseen.

Laura: YA tietysti on vähän vaikeasti määriteltävissä. Itse olen kokenut, että jos mietitään puhtaasti kohderyhmän perusteella, niin se haarukka olisi 15-vuotiaista jopa 25-vuotiaisiin. Jotkut tietysti sanoisivat, että se alkaa nuoremmasta ja jotkut sanoisivat, että se loppuu aiemmin. Itse koen sen kuitenkin todella laajaksi.

Lotta: Niin ja eikös noita ihan brändeiksi asti kohonneita YA-kirjoja lue ihan aikuisetkin?

Laura: Kyllä, ja mielestäni parhaat YA-kirjat eivät ole edes varsinaisesti nuortenkirjoja, vaan ne ovat kaikille ja niitä voi lukea kuka tahansa.

Lotta: Aivan – eli niistä oikeastaan tekee YA:ta vaan se, että niissä on nuoret päähenkilöt.

Laura: Juuri niin. Raa’asti määriteltynä YA:ta voivat lukea kaikki, mutta päähenkilöt ovat nuoria ja varmaan tyypillisesti lukijatkin ovat siinä 15–25 -välimaastossa.

Lotta: Nähdäkseni Suomeen on hyvin ja asiantuntevasti bongattu sellaiset isot kansainväliset YA-brändit. Kotimainen puoli on ehkä harvempien tekijöiden varassa, kustantajat on helposti varovaisia, koska ilmiöiden aikaan saaminen on niin paljon sattumasta kiinni. Ja sitten se ilmiö puolestaan, että aikuiset lukisivat nuortenkirjoja, niin sitä ei ole nähdäkseni vielä paljoa hyödynnetty täällä kotimaisella kentällä. Varmaan on paljonkin ihmisiä, jotka lukevat tosi laajasti iästä riippumatta, mutta heitä ei välttämättä huomioida kohderyhmänä kustantamon kohderyhmäajattelussa. Joskus aikuisten kirjasta voi arvata, että tämä tulee vetoamaan nuorempiinkin lukijoihin, mutta vaikka sen tietää, niin sitä ei välttämättä hyödynnetä.

Laura: Jos siirrytään tähän viimeisimpään projektiisi, niin mistä sinä tykkäsit Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjassa? Mikä sinuun siinä vetosi?

Lotta: No, tykkäsin Simonista itsestään ihan hirveästi, se hahmo oli aivan ihana. Ja se tapa, millä siinä kirjassa kuvattiin ystävyyttä, porukkaa missä on tyttöjä ja poikia… Mielestäni se Simonin, Nickin ja Leahin ystävyys, mihin Abby tulee mukaan, on tosi ihana. Ja ärsyttää, kun aina muistutetaan, että ’voi voi, kun pojat ei lue’, niin tässä nyt esimerkiksi olisi kirja, jonka voisi kuvitella vetoavan tosi monenlaiseen porukkaan. Ja sitten myös tässä seksuaali-identiteetin käsittelyssä oli jotain raikasta. Seuraan sen verran huonosti nuortenkirjoja, että en oikeastaan tiedä, oliko siinä mitään poikkeuksellista, mutta minun mielestäni se oli viehkosti toteutettu.

Some-kuvaus ei ollut ehkä ihan suomalaista nykypäivää, mutta se miten jonkun suurin salaisuus ilmestyy johonkin koulun Tumblriin ja kaikki sai tietää siitä, oli mun mielestä hauskasti kerrottu.

Ja myös Simonin perhe oli ihana. Siitä tuli voimakkaasti sellainen olo, että tässä on jotain omakohtaista. Mutta yleisesti siinä kirjassa oli vaan ihana tunnelma. Esimerkiksi meilit oli tosi hauskasti kirjoitettu, ja se mikä on varmaan itse kullekin tuttua, että kun esimerkiksi lähettää viestin ihastukselle ja ei ole varma, tuleeko vastausta, niin tuollaiset asiat – semmoiset pienet tunteet, mistä kasvaa isoja – niin ne oli mielestäni siinä hienosti kuvattu.

Laura: Itsekin tykkäsin oikeastaan kaikista noista samoista asioista. Ja tästä kirjasta jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Vaikkei siinä mitään selkeästi maailmaamullistavaa ehkä tapahtunut, mutta ne pienet asiat mullistivat Simonin oman maailman. Ja siltähän se siinä iässä tuntuu.

Lotta: Just ehkä se sellainen kasvukipujuttu. Simonkin sanoo jotenkin suloisesti, että pienet muutokset on valtavan isoja.

Ja just joku häpeä ja nolous, joiden käsittely ei sitten taas… yksi hienoimpia asioita on, että niitä tuodaan nuorille suunnattuun kirjallisuuteen, missä se on kaikkein tärkeintä. Kun ne on niin sellaista yleistä kasvamista määrittävää settiä. Ja sitten niiden kokeminen on ehkä kuitenkin maailman yksinäisintä. Että vaikka voisi kavereiden kanssa hihitellä jostain nolosta kokemuksesta, niin siinä on aina kuitenkin joku sellainen raja, jonka jälkeen salaisuudet pidetään omana tietona, ja kirjallisuus voi tarjota sellaisen samaistumis- tai ehkä jopa katarsiskokemuksen.

Laura: Aivan. Itsekin ujona nuorena löysin kirjoista vertaistuen ja tämä kirja olisi varmasti ollut omiaan siihen, ettei ehkä tuntisi oloaan niin yksinäiseksi.

Lotta: Luitko sinä sen Sophie Kinsellan nuortenkirjan (Kadonnut. Audrey, Otava 2015)? Siitä toivoin, että olisi ollut sellainen kirja, kun itse olin nuori.

Laura: Nyt on vähän sivuttu myös sitä, että kääntäminen ei ole päivätyötäsi. Kerrotko vähän, mitä teet päivätyönä?

Lotta: No, toimin tosiaan Otavan kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana, ja me toimitetaan siis kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta iloisesti sekaisin, mikä on tosi kiva, että saa tehdä molempia. Kotimaisen kaunon kustannustoimittaja on mukana kirjan synnyssä usein ihan varhaisvaiheesta asti ja ottaa kantaa hyvinkin perustavanlaatuisiin ratkaisuihin, käännöskirjat ovat siitä jotenkin ihanan toisenlaisia, että silloin on tavallaan valmis kehikko, minkä sisällä se työ pysyy. Ja kääntäjät on mahtavia keskustelukumppaneita, joiden kanssa on hienoa päästä keskustelemaan kielestä ja ratkaisuista. Ihailen tosi paljon sellaisia taiteellisesti vaativan kaunokirjallisuuden kääntäjiä. Kaikissa kirjoissa on tietysti tärkeää tehdä huolellista työtä ja välittää sisältö kaikkine sävyineen lukijalle, mutta on kirjoja jotka tuntuvat etukäteen ihan mahdottomilta kääntää ja silti jotkut pystyvät siihen.

Nuortenkirjoissa on omat haasteensa, vaikka ilmaisu ei olisikaan erityisen taiteellista. Joskus joutuu miettimään, pitääkö jotain asioita selittää lukijalle, ja pitääkö lapsille tai nuorille selittää enemmän kuin aikuisille. Lena Dunhamin kirjassa Sellainen tyttö (Otava, 2014) mainittiin hirveä määrä ruokien tuotemerkkejä, joita Suomessa ei myydä ollenkaan. Päädyin lisäämään suomennokseen tuotemerkin lisäksi sen ruokalajin, vaikka kyseessä ei ollutkaan nuortenkirja. Pitää tasapainotella, että selittääkö vai tinkiikö ymmärrettävyydestä. Minä, Simon, Homo Sapiensissa haasteena oli muun muassa ’Spirit Week’, jollaista en ainakaan tiedä Suomessa vietettävän.

Laura: Antaisitko vielä pari kirjavinkkiä kirjoista, jotka olisit itse nuorena halunnut lukea tai jotka haluaisit jonkun muun lukevan? …muitakin kuin Minä, Simon, Homo Sapiens.

Lotta: No, tätä en ole lukenut vielä, mutta Mitä sain tietää meduusoista (Ali Benjamin, suom. Marianna Kurtto, Otava, 2017) kuulostaa älyttömän ihanalta. Ja no, yllätyksellinen vastaus, mutta John Green on sellainen, kenen kirjoja olen tosi fanittaen lukenut nyt aikuisena.

Laura: Ne ovatkin hyviä esimerkkejä nuortenkirjoista, jotka toimivat myös aikuislukijoille!

Lotta: Joo, niinpä! Totta!

Ja vaikka en ole fantasiaa koskaan kauheasti harrastanut – lähinnä koittanut pysyä yleissivistyneenä sellaisista vallitsevista asioista, mutta se ei ole ollut oma juttu – mutta haluaisin, että kaikki maailman ihmiset lukisivat Philip Pullmanin Universumien tomu -sarjan.

Laura: Samaa mieltä!

Lotta: Jes! Ja tuota, Jacqueline Wilson ei ole niinkään YA:ta, vaan vähän pienemmille, mutta se on sellainen ikisuosikkini. Vaikka se on vähän ehkä ohjelmallinen, niin siinä on jotain supersuperihanaa.

Ja sitten Mark Haddonin The Curious Incident of the Dog in the Night-Time eli suomeksi Yöllisen koiran merkillinen tapaus (Otava, 2003). Se julkaistiin YA:na, mutta mielestäni se on sellainen, mikä sopii kyllä kaikille. Sen koin tärkeäksi kirjaksi, ja minulla oli onni olla mukana sitä ”löytämässä” ja sain kustannustoimittaa sen käännöksen aikoinaan. Terhi Leskinen teki mielestäni siihen todella hienon suomennoksen. Olin ihan pöyristynyt, että se ei Suomessa noussut sellaiseen megasuosioon kuin maailmalla. Ja tuntuu että sen jälkeen on tosi moni kirjailija tarttunut siihen autistisen ihmisen sisäisen maailman kuvailun yrittämiseen ja olen useamman sellaisen kirjan lukenut – vaikka paljon puhuvaa kyllä, mikään ei nyt tule mieleen – mutta mielestäni se on edelleen ylittämätön. Siinä sellaisessa maailmojen välisessä tulkitsemisessa se on loistava ja tästähän on kyse myös suomentamisessa.

Laura: Kiitokset Lotta näistä kattavista vastauksista!

Jutun on kirjoittanut The YA Diaries -blogin Laura. The YA Diaries on suomenkielinen YA-kirjallisuudelle omistettu blogi. Lukufiilis ja The YA Diaries tekevät yhteistyötä kesäkuun ajan.

Kuvat: Laura Kurki ja Mirkka Hautamäki