Kriitikolla saa ja jopa pitää olla mielipide luetusta

Kuva: Päivi Heikkilä-Halttunen, Atena kustannus.

Kulttuurijournalismissa eletään murroksen vuosia. Nopeasyötteiset kirjagramit, tiktok-videot ja podcastit näyttävät tavoittavan osan yleisöstä jopa nopeammin ja vaikuttavammin kuin perinteinen kirjallisuuskritiikki. Samaan aikaan isot sanomalehdet kehittelevät uusia juttutyyppejä, jotka vievät tilaa osin jopa vanhanaikaiseksi koetulta kritiikiltä. Henkilöhaastattelu kiinnostavasta nuortenkirjadebyytin tehneestä kirjailijasta voi keskittyä hänen henkilöbrändiinsä ja teos itsessään jää vähälle huomiolle. 

Asiantuntevalla kritiikillä on kuitenkin yhä kirjallisuuskeskustelussa oma paikkansa. Ilman pitkäjänteistä ja paneutunutta kritiikkiä kotimainen nuortenkirjallisuus rapautuu ja taantuu.  

Sekä kirjavinkin tai kirjaesittelyn että paneutuneen kritiikin voi toki tehdä lonkalta, ”musta tuntuu” -menetelmällä, mutta enemmän kantovoimaa teksti saa, kun kirjoittaja osoittaa analyyttisin havainnoin ja esimerkein vaikkapa sen, kuinka teos suhteutuu muuhun tarjontaan. Kirjailijan käyttämää kieltä tai muita tyylikeinoja voi tarvittaessa havainnollistaa sitaattien avulla.  

Lyhyen pätkäarvion kirjoittaminen on oma taitolajinsa: teoksen ominaispiirteiden kiteyttäminen lyhyeen mittaan siten, että tekee oikeutta teokselle, edellyttää usein näkökulman rajausta. Jos haluaa koulia taitojaan, voi tehdä sormiharjoitteluna arviosta sekä lyhyen että perusmittaisen version. Joskus tiukka merkkimäärä voi jopa kirkastaa teoksen teemat paremmin esiin. Lyhyesti kirjoittaminen on aina vaikeampaa kuin pitkä mitta. Kummallekin on yhä tarvetta, koska julkaisufoorumeitakin on nykyisin niin paljon.  

Printtimediassa ilmestyy entistä vähemmän arvioita nuortenromaaneista, ja usein ne on suunnattu ensisijaisesti aikuislukijoille. Nuortenkirjoja esitellään myös nippukritiikeissä. Parhaiten tämä formaatti toimii, jos kokonaisuuteen on valittu harkiten teoksia esimerkiksi niitä yhdistävän teeman tai vaikkapa mediassa käytävän ajankohtaisen keskustelun perusteella. 

Hyvästä on tunnetusti helppo pitää. Lempikirjailijan uutuudesta kirjoittaa mieluusti, mutta välillä on hyvä haastaa itseään epämukavuusalueille. Kotimainen ja käännetty nuortenkirjallisuus yhdistää nykyisin todella kiinnostavasti esimerkiksi realistista kerrontaa, fantasiaa, spefiä ja scifiä. Joskus voi yllättyä iloisesti, kun uskaltaa tarttua itselle täysin vieraaseen genreen.  

Toivon, että myös kriitikon työtä vasta aloittelevat uskaltaisivat olla rohkeasti jotakin mieltä lukemastaan kirjasta. Ikäänsä ei kannata piilotella: kokemusasiantuntijuus saa luvan kanssa näkyä, kun arvioi esimerkiksi teoksen kielen tai maailmankuvan uskottavuutta.  

Parhaimmillaan kriitikko tekee myös kirjallisuuspolitiikkaa, kun hän kytkee päivänpolttavia uutisotsikoita ja ajankohtaisia keskustelunaiheita osaksi kirja-arviota. Paras palaute, mitä nuortenkirja-arviosta voi saada on se, että aikuinenkin arvion luettuaan kiinnostuu kirjasta ja lukee sen unohtaen kokonaan keinotekoiset ikärajat.     

Kirjoittaja on lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikko, tutkija ja tietokirjailija, joka kirjoitti lukiovuosina ensimmäiset arviot paikallislehden nuortenpalstalle.