Pääkirjoitus kirjailija Emmi Itärannalta: Lukeminen on ilmastotietoisen supervoima

Australia palaa, myrskyt riepottavat Eurooppaa ja planeettaa pyyhkii sukupuuttoaalto. Maailmaa katsoessa tulee tunne, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on tehtävä jotain juuri nyt: lähdettävä mielenosoitukseen, ryhdyttävä vegaaniksi, lopetettava matkustaminen. Harvalle pälkähtää ensimmäisenä mieleen tarttua kirjaan.

Lukeminen on kuitenkin tärkeä ilmastoteko. Ilmiselvimmin se on päästötön tapa matkustaa minne tahansa – niin ajassa, paikassa kuin mielikuvituksessakin. Vielä tärkeämpää on, millaisia voimavaroja lukeminen tarjoaa ilmastonmuutoksen kohtaamiseen.

Kokemukseni lukijana ja kirjoittajana kertovat, että kuvitteelliset tarinat eivät muuta kenenkään mieltä. Ilmastonmuutoksen kieltäjälle voi tarjota loputtomiin romaaneja ilmastonmuutoksen vaikutuksista, eikä hänen uskonsa moisesta järkähdä. Siitä huolimatta lukemisella on kyky voimauttaa: ei siksi, että se muuttaisi olemassa olevia mielipiteitä, vaan siksi, että se antaa välineitä käsitellä sitä, mitä koemme.

Lukeminen onkin kuin kimppu supervoimia, joista erityisesti kolme on olennaisia ilmastonmuutoksen äärellä.

Ensinnäkin fiktiolla on ainutlaatuinen kyky auttaa meitä asettumaan toisen ihmisen nahkoihin ja ymmärtämään kokemuksia, jotka poikkeavat omistamme. Ilmastonmuutosta ei voi erottaa sosiaalisesta eriarvoisuudesta, sillä sen vaikutukset eivät jakaannu maailmassa tasapuolisesti. Siksi ilmastonmuutoksen torjunnalle on välttämätöntä kyky myötätuntoon. Lukeminen voi ravita sitä.

Toiseksi tarinankerronnan voi nähdä yleismaailmallisena, ihmislajille ominaisena voimavarana. Se esiintyy jossakin muodossa kaikissa tunnetuissa kulttuureissa, se ruokkii mielikuvitusta ja selviytymistaitoja. Tarinat auttavat meitä kuvittelemaan toisenlaisia maailmoja ja keinoja kohdata niissä asuvia hirviöitä. Ilmastonmuutos on kenties suurinta ja pelottavinta, mitä ihmiskunta on koskaan kohdannut. Lukeminen voi auttaa meitä löytämään tapoja selviytyä siitä.

Kolmas supervoima, jota ilmastokriisin äärellä tarvitaan, on fiktion kyky parantaa. Ilmastonmuutos asettaa ihmiset haasteen eteen, tekee meistä haavoittuvampia: suru ja ahdistus voimattomuudesta sen äärellä ovat todellisia. Tarinat antavat elämälle muodon ja merkityksen, joka siltä usein tuntuu puuttuvan. Ne voivat saada meidät tuntemaan itsemme kokonaisemmiksi. Jos tahdomme pystyä toimintaan, ensimmäinen askel on ryhtyä käsittelemään ilmastosurua ja -ahdistusta. Lukeminen tarjoaa siihen turvallisen ja parantavan ympäristön.

Lukeminen ei kerro, miten toimia ilmastonmuutoksen edessä. Se ei tarjoa valmiita tai helppoja ratkaisuja, sillä sellaisia ei ole. Se kuitenkin kertoo, että on sallittua tuntea surua ja ahdistusta, mutta myös iloa ja onnistumista. On sallittua toivoa ja toimia, ja on sallittua uupua ja haluta luovuttaa ja yrittää sitten uudelleen.

Eikä ole ainoastaan sallittua, vaan selviytymiselle välttämätöntä kuvitella parempi maailma ja kertoa siitä omalla äänellä, kunnes tuo ääni kuullaan.

Niin tarinoissakin tehdään.

Emmi Itäranta käsittelee Ilmastonmuutosta romaaneissaan Teemestarin kirja ja Kudottujen kujien kaupunki.