Salla Simukka on suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden todellinen supernainen. Hänet tunnetaan erityisesti Lumikki-trilogiastaan, jonka käännösoikeudet on myyty jo useaan kymmeneen maahan ja josta on tuloillaan Hollywood-elokuvakin! Lisäksi hän on Lukufiiliksen Pride-viikon toinen tähtilukija!
Kerro hieman sinusta ja suhteestasi lukemiseen. Minkälainen lukija sinä olet?
Olen hyvin moniruokainen ja monenlainen lukija. Luen paljon ja koko ajan ja useimmiten erilaisia kirjoja yhtä aikaa. Yleensä minulla on 3-4 lukukirjaa kesken samanaikaisesti. Välillä olen selaileva, kärsimätön ja keskittymiskyvytön lukija, välillä taas suorastaan maanisen paneutuva ja muun maailman täysin unohtava lukija. Luen, koska kirjat ovat minulle avaimia, karttoja, suuntaviittoja, kaukoputkia ja mikroskooppeja. Ne näyttävät ja paljastavat jotain enemmän elämästä ja ihmisestä. Ne tekevät maailmastani täyteläisemmän.
Mikä lukemisessa on parasta ja miksi?
Lukemisessa parasta on, että se haastaa katsomaan ja ajattelemaan toisin. Oikein hyvä kirja aiheuttaa sisälleni hyrinää, josta en vielä lukuhetkellä välttämättä tiedä, millaiseksi ääneksi se voimistuu, mutta jo lukiessani ymmärrän, että jotain erityistä tapahtuu aivoissani.
Kehen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten?
Kirjoittavana lapsena samaistuin voimakkaasti L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö -kirjojen Emiliaan. Tunnistin sieltä ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni inspiraation huumaavan tunteen, joka pakottaa etsimään purkautumisväylää kirjoittamisesta. Näin aikuisiällä samaistun ehkä enemmän ajatuksiin, tunteisiin ja tunnelmiin kuin suoranaisesti henkilöihin. Nauttiakseni kirjasta en tarvitse siihen henkilöhahmoa, joka ”on kuin minä”, koska olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän sisäisistä maailmoistaan ja ulkoisista edellytyksistään hyvin monipuolisesti. Jos kirja tarjoaa minulle kurkistusaukon jonkun hyvin toisin ajattelevan ihmisen päähän, se usein laajentaa myös omaa ajatteluani.
Minkä kirjan miljööseen haluaisit matkustaa?
Lapsena olisin antanut varmaan toisen käteni, jos olisin päässyt Narniaan, koska se vaikutti paikalta, jossa voi olla ihan mitä tahansa ja tapahtua ihan mitä tahansa. Myös Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian maailma kiehtoi valtavasti, sillä olisin halunnut nähdä ihmisten daimonit, omani tietenkin myös! Mutta on ehkä yksi metsä ylitse muiden, jossa tahtoisin joka kesä päästä vaeltamaan ja se on Ronja ryövärintyttären metsä kettuineen, kakkiaisineen, männinkäisineen ja ajattaroineen. Se on nimittäin metsä, jonka olen kuvitellut niin voimakkaasti, että minusta tuntuu, että sen on oltava olemassa.
Mikä kirja on tenhyt sinuun suuren vaikutuksen?
Muistan, että Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 aiheutti minussa aikanaan suuren ajatusmyrskyn siitä, kuinka teoksen aihe, genre, käsittely, rakenne ja muoto voivat olla niin täysin yhtä, että kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa millään muulla tavalla. Silloin ymmärsin myös sen, että mielestäni kirja kuvaa sotaa, kuolemaa ja kaiken sattumanvaraisuutta paljon ”realistisemmin” ja todemmin kaikkine aikahyppyineen ja avaruusolentoineen kuin tiukan realistinen teos. Sota on niin järjetöntä, että sitä on kuvattava tavalla, joka ylittää järjen.
Mikä on ollut mieleenpainuvin lukukokemus tai muisto kirjoihin ja lukemiseen liittyen?
Kirjoihin ja lukemiseen liittyy minulla niin monta muistoa, että niiden kaikkien kertomisesta tulisi kokonainen kirja… Yksi sellainen on kolmen vuoden takaa, kun luin John Greenin Tähtiin kirjoitettua virhettä Edinburghin lentokentällä, lennolla Edinburghista Lontooseen, Lontoon kentällä ja lopulta loppuun lennolla Lontoosta Helsinkiin. Monet olivat sanoneet minulle itkeneensä lukiessaan tuota kirjaa. Olin skeptinen. Luin kirjaa alkuun hyvin torjuvalla, vähän kyyniselläkin asenteella. Jossain puolivälin kohdalla suojamuurini murtuivat ja olin äkkiä täysin romaanin armoilla. Yritin välillä nostaa katseeni kirjasta ja hengitellä syvään, etten itkisi valtoimenaan. Lopulta se ei enää onnistunut, enkä edes välittänyt siitä, mitä muut ihmiset ympärilläni ajattelivat. Toisinaan kirjallisuuden voimalle on vain antauduttava.
Mikä on sinulle paras aika (ja paikka) lukea ja kirjoittaa?
Minulle parhaita aikoja ja paikkoja lukea ovat usein matkat ja matkustusvälineet. Junissa ja lentokoneissa on jo valmiiksi välitilassa, joten on helpompi siirtyä myös ajatuksissaan toisaalle, hypätä kirjan tarjoaman matkan mukaan. Monet matkat yhdistyvät minulla mielessäni kirjoihin, joita olen niillä lukenut, ja kirjat matkoihin. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa luen myös. Se on tapa siirtyä päivästä yöhön, valveesta uneen.
Kirjoittamiselle minulle paras paikka on oma työhuone kotona ja paras aika aamupäivä. Toisinaan on tärkeää myös päästä kirjoittamaan jonnekin aivan muualle, residenssiin, toiseen maahan. Romaanin syntymisen kannalta näiden yhdistelmä on paras, sillä silloin mieleni pääsee parhaiten yhdistelemään tuttua ja tuntematonta.
Teoksissasi on ollut esillä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Oletko tarkoituksella halunnut tuoda esille näitä vähemmistöjä? Koetko että sinulla nuortenkirjailijana on siihen velvollisuus? Tai ylipäätään velvollisuus käsitellä joitakin tiettyjä teemoja?
Kuvaan kirjoissani maailmaa ja ihmisiä tavalla, joka tuntuu minusta omalta ja merkitykselliseltä. Siihen kuuluu se, että ihmiset ovat monenlaisia, heidän seksuaalisuutensa ja sukupuolensa monipuolista. En ajattele, että kirjailijalla voi koskaan olla ulkopuolelta tulevaa velvollisuutta kirjoittaa yhtään mitään. Sen sijaan minusta kirjailijalla on sisäinen velvollisuus kirjoittaa asioista, aiheista ja ihmisistä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Ei pidä väistää aiheita, jotka vaativat tulla kirjoitetuiksi. Minulle yksi näistä tärkeistä asioista on se, että ihmiskunnassa on kaikki sateenkaaren värit. Siksi kirjoitan kirjoja, joissa värit saavat olla näkyvillä
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen ja oikeudet ovat koko ajan pinnalla olevia aiheita. Miten kaunokirjallisuus voisi vaikuttaa näihin epäkohtiin? Tai voiko se auttaa?
Kaunokirjallisuuden merkitys on minusta näkyväksi tekeminen, heijastumien ja peilipintojen antaminen, mahdollisesti ymmärryksen lisääminen. Kun ihmisellä on sellainen olo, että hänet on nähty ja häntä kuultu, hän jaksaa paremmin puolustaa oikeuksiaan. Kun ihminen näkee ja kuulee toisia, hän ymmärtää paremmin puolustaa myös näiden oikeuksia. Jokainen kirja on myös teko, jonka vaikutuksia ei voi tietää ennalta. Toisinaan kirja vaikuttaa lukijaan niin voimakkaasti, että se saa hänet nostamaan päänsä pystyyn ja taistelemaan epäkohtia vastaan.
Lukeminen on.. parhaimmillaan tekstin rakastamista, lukukokemuksen rakastamista, oman lukijuuden rakastamista.
Lue Salla Simukan esikoisteoksen Kun enkelit katsovat muualle arvio täältä!
Kuva: Anni Reenpää