– Nuorten verkkolehti kirjoista ja lukemisesta –
Ilmiöt
31.1.2020
|
Elina Rouhiainen

Uskottavampaa kuin todellisuus – Elina Rouhiaisen pieni opas fantasian kirjoittamiseen

Elina Rouhiainen

Kuvaaja: Lauri Nevanlinna/ Kaiken Entertainment

 

Vaikka olen tehnyt urani kirjoittamalla Kainuussa asuvista ihmissusista (Susiraja-sarja) ja yliluonnollisia voimia omaavista teineistä (Väki-trilogia), en koe olevani erityisen hyvä fantasiassa. En tarkoita, että pitäisin itseäni huonona kirjoittajana, vaan että fantasia voi olla vaikeaa. Jokaisen kirjani kohdalla ole kamppaillut nimenomaan yliluonnollisten elementtien kanssa ja vuosienkin jälkeen ne koettelevat itseluottamustani.

 

Onkin ehkä syytä kysyä, miksi kirjoitan fantasiaa. Paras selitys on kaiketi se, että vaikeuksista huolimatta (tai juuri niiden takia) pidän siitä. Pidän mielikuvituksesta ja mitä jos -ihmettelystä. Ennen kaikkea pidän siitä, mitä fantasia tarjoaa minulle kirjoittajana. Olennaista on se, mitä yliluonnollisella voi saada sanottua tästä maailmasta. Sen lisäksi yliluonnollinen on minulle tarinankerronnan väline. Sen avulla pystyn luomaan hahmoilleni kiinnostavia tilanteita ja luomaan juonikuvioita, jotka pitävät lukijan otteessaan. Esimerkiksi koko Väki-trilogiani perustuu siihen, että joukko hyvin erilaisista taustoista tulevia nuoria työskentelee yhteisen tavoitteen eteen. Arkitodellisuudesta on vaikea keksiä syytä, joka pakottaisi heidät tähän – vietämme yleensä aikamme sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat samanlaisia kuin me. Väessä asia on ratkaistu niin, että hahmoillani on yhteisiä yliluonnollisia voimia ja siten motiivi tutustua toisiinsa. Yliluonnolliset elementit voivat siis myös lisätä tarinan uskottavuutta.

 

Miten fantasiaa tehdään

Totuus on tarua ihmeellisempää. Fantasian kohdalla sanontaa voi hyvin epäillä. Minua tuo lause muistuttaa aina fiktion vaatimuksesta olla uskottavampaa kuin todellisuus – siinä täytyy olla johdonmukaisuutta, joka todellisuudesta puuttuu. Fantasiassa tämä vain korostuu. Ei ole helppoa saada lukija vakuutetuiksi siitä, että ihmissudet tai taikavoimat ovat totta, kun suurin osa ihmisistä tietää, ettei niin ole. Jotta lukija voi hyväksyä ilmiselvän epäukottavat elementit, täytyy kaiken muun olla sitäkin uskottavampaa. Yksityiskohdilla on väliä.

 

Fantasia antaa mahdollisuuden kuvitella toisenlaisen maailman. Se auttaa kirjoittajaa kyseenalaistamaan ja irrottautumaan totutusta. Fantasiamaailmassakin on silti oltava oma logiikkansa. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä taikuus edellyttää aina vähintään joitakin sääntöjä ja rajoitteita. Mikäli taikuudella ei ole mitään rajoja, silloin sen avulla voidaan ratkaista kaikki ongelmat. Kun ei ole ongelmaa, ei ole konfliktia eikä siten myöskään tarinaa. Tämä ei tarkoita, että kaikki säännöt täytyy kirjoittaa lukijalle auki – riittää, että pysyy johdonmukaisena. Toisaalta myös epäjohdonmukaisuudesta voi tehdä säännön.

 

Fantasiamaailmaa ei voi koskaan tuntea niin hyvin, että siitä voisi antaa täydellisen kuvauksen. Kirjoittajan täytyy kuitenkin tietää siitä enemmän kuin lukija, sillä tietämättömyys näkyy tekstissä. On jaksettava käydä sinnikkäästi läpi erilaisia skenaarioita ja etsittävä aukkoja. Se, että kirjoittaa toisesta maailmasta tai asioista, joita ei ole olemassa, ei tarkoita, että ihan kaikkea pitäisi tai edes kannattaisi keksiä itse. Todellisia asioita kannattaa käyttää vähintäänkin esikuvina. Pyrin tutkimaan kuvaamiani asioita niin paljon, että voin kirjoittaa niistä uskottavasti. Tämä pätee myös henkilöhahmoihin, joita pidän kaikkein tärkeimpinä minkä tahansa tarinan onnistumisen kannalta. Hahmot ovat osa maailmaa ja heijastavat sitä: jos lukija ei usko hahmoihin, on hänen vaikea uskoa maailmaan. Siinä missä realistisessa romaanissa hahmot voivat käyttäytyä ristiriitaisesti ja muuttaa nopeasti mielipiteitään, fantasiassa heiltä vaaditaan enemmän selkeyttä. Se saattaa tuntua vähän julmalta: kohtaavathan hahmot usein tilanteita, joissa monen ajatukset ja motiivit menisivät sekaisin.

 

On paljon helpompaa kirjoittaa hahmoja, jotka muistuttavat itseä, mutta se ei tarjoa kovin monipuolista eikä myöskään realistista henkilökaartia. Siksi on hyvä tutkia myös sitä, millaista on olla joku ihan muu. Seuraan itse erilaisten ihmisten sometilejä, jotta heidän maailmansa tulee minulle tutuksi. Mitä tavanomaisemmalta johonkin toiseen ihmisryhmään kuuluvan elämä tuntuu, sitä helpompaa on olla eksotisoimatta myös fiktiivisiä hahmoja.

 

Yliluonnolliset hahmot ovat tapa tutkia ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, erilaisuutta ja ennakkoluuloja. Jakaudumme lukemattomilla tavoilla meihin ja muihin. Kirjoittamani hahmot ovat ensisijaisesti ihmisiä ja vasta toissijaisesti yliluonnollisia olentoja, mutta ympäristö ei aina kohtele heitä niin. Vaikka olisi kiehtovaa yrittää kirjoittaa hahmo, joka ei olisi millään tavalla ihmisen kaltainen, en usko että lukijat oikeasti nauttisivat siitä. Sellaiseen hahmoon ei voisi samastua. Jos voisi, olisimme jo ainakin osittain inhimillistäneet sen. Juuri tämän takia fantasiassa on usein puhuvia, empaattisia eläimiä – meidän on mahdoton ymmärtää elollisia olentoja muuten kuin kuvittelemalla heidät itsemme kaltaisiksi.

 

Lopuksi: kuka voi kirjoittaa fantasiaa?

Minua ei oikein voi kutsua fantasiaharrastajaksi. En ole lukenut suuria määriä fantasian klassikoita tai ainakaan innostunut niistä oikealla tavalla, kiertänyt alan coneja tai kirjoittanut fanifiktiota. Pitkään koin, etten edes kirjoita oikeaa fantasiaa, sillä sijoitan tarinani aina maailmaan, joka muistuttaa huomattavasti omaamme. Siksi haluan muistuttaa, ettei ole olemassa mitään oikeanlaista fantasiaa. Fantasia ei edellytä lohikäärmeitä, miekkataisteluita tai edes magiaa. Fantasiaa voi kirjoittaa hyvin erilaisista lähtökohdista ja aineksista, genren konventioita noudattaen, sekoittaen tai täydellisesti uudistaen. Fantasian sisältä löytyy valtava määrä lokeroita – ja jos et löydä omaasi, voit aina luoda sen.

 

Elina Rouhiaisen Väki-trilogian viimeinen osa Unienpunoja ilmestyy alkuvuodesta 2020. Rouhiainen voitti kirjallaan Muistojenlukija Topelius-palkinnon.

← Takaisin

seuraa meitä