Seita Vuorela (viimeistellyt Vilja-Tuulia Huotarinen)
Lumi
WSOY 2016
Exit paradise eli kertomus petoksesta ja tytöstä, joka pelastaa pojan
Teheran on ensimmäinen luku 15-vuotiaan Siamakin elämässä, Itä-Helsingin lähiöalue toinen. Siinä järjestyksessä, että pohjoinen maa on hänelle tärkeämpi, pohjoinen on Siamakin koti. Teheranista poika muistaa linnut, isoäitinsä Nane-janin kodin sekä väkivallan ja pelon ilmapiirin. Suomessa Siamak on omassa elementissään jäällä. Vaikeudet tuntuvat seuraavan poikaa molemmissa maissa, vaikka hän ei niitä etsisikään. Siamak sai Iranissa syntyessään mahdottomalta vaikuttavan haasteen – hänet nimettiin kuolleen setänsä mukaan. Kuten Siamak kertoo nimensä mukanaan tuomasta taakasta, “on tosi hankala päihittää kuollutta poikaa.”
Asiat muuttuvat, kun Atisha, naapurintyttö Iranista, muuttaa Siamakin perheeseen paettuaan kielletyn bloginsa vuoksi kotimaastaan. Lunta Atisha ei ole eläessään nähnyt, mutta sen sijaan tuntee sadun Lumikuningattaresta, jonka kylmä suudelma turruttaa uhrinsa ajatukset ja sydämen. Atisha, jonka nimi tarkoittaa tulta, haluaa palavasti Siamakin jälleen muistavan juurensa.
Lumi on palkitun nuortenkirjailija Seita Vuorelan viimeiseksi jäänyt, koskettava teos, joka
kertoo maahanmuuttajanuorten arjesta ja elämästä kahden kulttuurin mikstuurissa; siitä, millaista on jättää tuttu ja turvallinen taakseen, muovata omaa identiteettiään uuteen elinympäristöön sopivaksi sekä toimia vanhaan kotiin takertuvien vanhempien tulkkina tuntemattomassa.
Kirjailijan sovitus H.C. Andersenin Lumikuningattaresta sulautuu saumattomasti romaaniin. Satukatkelmat selkeyttävät Itä-Helsingin tapahtumia ja tuovat arjen realistiseen kerrontaan raikkaan, tervetulleen kosketuksen mystiikkaa. Vuorela yhdistää taidokkaasti persialaisen kulttuuri-identiteetin pohjoisen karuun olemukseen. Kerronnan soljuvuutta ei haittaa lainkaan kirjailijan vaihtuminen lennossa. Siirtymä tapahtuu pehmeästi eikä siihen kiinnitä huomiota ennalta-arvaamattoman juonen tiivistyessä ja eskaloituessa rauhallisen alun jälkeen.
Romaanin loppuratkaisu on mielenkiintoinen. Atishan ja Siamakin tarina katkeaa yllättäen, kuin viimeistelemätön lause, jättäen juuri käsillä olleen seikkailun lukijalle avoimeksi. Epilogina toimiva, Nane-janin kirjoittama kirje paljastaa kertomatta jääneitä motiiveja ja salaisuuksia usean ahaa-elämyksen verran.
Elettyään Pohjoisessa kuusivuotiaasta asti ja liikuttuaan koko nuoruutensa ajan samassa, lähinnä jääkiekkoilijoista muodostuneessa porukassa Siamak on yksi pojista. Tavallaan. Lähestulkoon. Mitä nyt hänen kaverinsa eivät ole vaivautuneet oppimaan Siamakin oikeaa etnisyyttä, mitä nyt heitellään mukamas harmittomia vitsejä. Sehän on vaan pelkkää läppää!
Jokaisella tulisi olla oikeus kanavoida ja harjoittaa omaa kulttuurista perimäänsä tuntematta oloaan ulkopuoliseksi tai syrjityksi, ääritilanteissa jopa vainotuksi. Oikeuksien menettäminen tai jo niiden menettämisen pelko saakin monet luopumaan omasta etnisestä identiteetistään. Valtavirran mukanaan kuljettama ajatus erilaisuuden haitallisuudesta taannuttaa ja turruttaa. Kaikesta huolimatta erilaisuus toimii korvaamattomana voimavarana ja luovuuden lähteenä.
4/5