Matkan pää?
Erika Vik: Nefrin tytär, Gummerus 2018
Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian viimeinen osa Nefrin tytär tuo päätökseen upean seikkailun, jossa ei ole enää kyse vain yksittäisistä henkilöistä, vaan kokonaisista kansakunnista.
Seleesiassa käydään sotaa seleesien sekä tulilintujen ja kartaagien välillä. Myös sotaan osallistumattomissa maissa mielipiteet ovat yhä vahvemmin kääntyneet seleesejä vastaan, sillä ihmisillä on yhä enemmän ennakkoluuloja tätä kyvyiltään ylivoimaisena pidettyä lajia kohtaan. Niinpä seleesejä, varsinkin kuumaverisiä, joilla kyvyt ovat voimakkaimmat, käännytetään takaisin mantereen satamista, vaikka he olisivat sotaa pakenevia siviilejä.
Myös huonot tuulet ovat lisääntyneet ja levinneet Seleesiaan asti. Tämä aiheuttaa seleesien keskuudessa kauhua, sillä kukaan ei halua osua niiden tielle. Huonojen tuulten lisääntyminen voisi myös kääntää koko sodan tulilintujen ja kartaagien eduksi, kun vastapuoli saattaisi menettää toimintakykynsä juuri kriittisellä hetkellä.
Corildon ja hänen seurueensa onnistuvat tarkastuksista huolimatta peitenimien avulla pääsemään takaisin mantereelle. Sieltä heidän on tarkoitus suunnata kohti edistynyttä ja suurenmoista Thelluriaa, johon he uskovat, että sodan sekasorron keskellä kaapattua Aleiaa ollaan kuljettamassa syistä, joista seleesit eivät ole täysin tietoisia.
Aleia on siis todella matkalla kohti Thellurian pääkaupunkia Thellurothia meriteitse. Laiva on hieno, mutta Aleia ei siltikään haluaisi sillä matkustaa,varsinkaan kun mukana on hänen kaappaajansa, joka on käyttänyt monta vuotta ja uhrannut viattomien henkiä neidon löytämiseen. Suunta tuntuu myös jollain tavalla todella väärältä, ja Aleia alkaa pelätä unohtavansa kaiken uudestaan.
Koko Kaksosauringot-trilogia kuvaa hienosti erilaisuuden pelkoa, mitä sen takana voi olla ja mihin kaikkeen se voi johtaa. Ajankohtaisten ja tärkeiden asioiden käsittely ilman oman maailmamme ennakko-olettamuksia onkin yksi fantasiakirjallisuuden hienoista ominaisuuksista, kun sitä osaa käyttää oikein. Erika Vik onkin onnistunut tässä upeasti ja luonut eheän kokonaisuuden, jossa juoni ja tärkeät teemat ovat tasapainossa niin, ettei huomio kiinnity vain seikkailuun, sillä teemat ovat niin tärkeä osa sitä.
Myös kirjan hahmot, varsinkin päähenkilöt Corildon ja Aleia, ovat ihania. Onkin haikeaa jättää heidät taakseen, kun on seurannut heidän matkaansa, muuttuvaa suhdettaan ja erityisesti Aleian kehitystä kolmen pitkän kirjan ajan. Ei olekaan mikään ihme, että Corildon Ma’Bathe voitti vuoden 2018 Hel-YA!:ssa parhaan YA-hahmon palkinnon, sillä hän on monipuolinen ja hiukan ristiriitainen hahmo, joka varmasti vetoaa monien tunteisiin.
Kun puhutaan Kaksosauringot-trilogiasta, täytyy myös mainita kirjojen upea ulkoasu, joka on kirjailijan itsensä suunnittelema ja toteuttama. Jokainen kirjoista on kaunis ja kannet ovat todella yksityiskohtaisia. Vaikka kirjoja ei kuuluisi arvostella niiden kansien perustella, tekevät ne tässä tapauksessa kirjasta vielä kutsuvamman.