Mielensäpahoittaja monessa muodossa
Mielensäpahoittaja-kirja, Tuomas Kyrö, WSOY (2010)
Mielensäpahoittaja-elokuva, ohjaus Dome Karukoski, käsikirjoitus Kyrö ja Karukoski (2014)
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja -näytelmä, ohjaus ja dramatisointi Mika Myllyaho (2016)
Mielensäpahoittaja on Tuomas Kyrön luoma fiktiivinen hahmo, joka on ennen romaanin sivuille päätymistään seikkaillut radiopakinoissa ja Helsingin Sanomien sivuilla. Hän asuu maaseudulla luultavasti Etelä-Suomessa noin 300 kilometrin päässä Helsingistä. Asuinpaikan tarkkaa sijaintia ei suoraan missään mainita. Mielensäpahoittajan mielipiteet ovat hyvin jyrkkiä, ja niiden takia hän joutuukin usein erilaisiin konflikteihin.
Päähenkilön elämässä ei juuri tapahdu mitään, ja siksi hän tuntuukin olevan kiinni lähinnä menneessä. Hänen vaimonsa on hoitokodissa lähes muistinsa menettäneenä, ja hänen ainoa ystävänsä on kuollut. Kuuluisin ja ikonisin sanonta hahmolta on: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin.” Tästä tarinan nimikin tulee.
Mielensäpahoittajasta on kirjan (ja useammankin) jälkeen tehty myös elokuva ja teatteriesitys. Näitä kaikkia yhdistää juonen punainen lanka. Aluksi kuvaillaan hänen normaalia elämäänsä jokaisen lajin keinoin. Esimerkiksi elokuvassa pyritään näyttämään, mitä kaikkea hänen päiväänsä kuuluu. Kirjassa tämä tehdään kerronnan ja kuvailun kautta, ja teatterissa taas koetetaan saada yleisö kuvittelemaan suurin osa näistä aktiviteeteista ilman varsinaista näyttämistä.
Kirja pyrkii luomaan omanlaisensa ilmapiirin. Ehkä siksi kirjan lukeminen on paljon henkilökohtaisempi kokemus kuin elokuva tai teatteriesitys. Elokuvassa on pyritty tekemään taloudellisia ratkaisuja ja saamaan elokuvalle mahdollisimman hauska ja kiinnostava rakenne. Mielensäpahoittaja-elokuva oli ilmestyessään iso hitti ja saavutti Suomessa suuren katsojamäärän, noin 500 000 pelkästään elokuvateattereissa, mikä on kotimaiseksi elokuvaksi todella suuri luku. Vieläpä merkittävämpi yleisömäärä tuli tv-ensi-illassa, jossa katsojia tavoitettiin päälle 800 000.
Elokuva on hyvinkin laadukas suomalaiseksi tuotannoksi ja pitää katsojan onnistuneesti lumoissaan. Elokuvassa keskitytään Mielensäpahoittajan ja hänen perheensä välisiin suhteisiin sekä hänen suhteeseensa modernin maailman kanssa. Elokuvassa on oma osansa huumoria mutta myös vakavampiakin kohtauksia sekä myös elämänopetuksia. Pääosaa esittää radiopakinoita ja äänikirjan lukenut Antti Litja.
Elokuvaa on arvioitu monelta eri kannalta. Esimerkiksi nimimerkki Söpö kertoi arvostelussaan elokuvasta seuraavasti: ”Mielensäpahoittaja on selvästi suunnattu iäkkäämmälle yleisölle ja elokuvan harrastajille, joilta suot, kuokat ja jussit eivät ole jääneet kokematta. Vanhemman väestön osalta on hyvä, että heitäkin välillä leffalla huomioidaan, mutta jokin Mielensäpahoittajassa jää silti kaihertamaan mieltä.”
Mielensäpahoittaja oli yksi parhaista kotimaisista elokuvista, joita olen katsonut. Ainakin itse pystyin samaistumaan aika useisiin asioihin, mistä mieli pahoitettiin. Elokuvan asiat olivat hyvin käytännön läheisiä ja aika arkipäiväsiä, vaikkakaan kaikkia Kekkos-vertauksia ja muita vanhemmalle yleisölle tarkoitettuja juttuja en ihan aina tajunnutkaan.
Mielensäpahoittaja kirjana menee syvemmälle itse hahmoon ja kuvaa paremmin takaumia hahmon menneisyydestä. Tässäkin ovat keskeistä Mielensäpahoittajan perhesuhteet, ja hän on todellakin kirjan ehdoton päähenkilö, sillä kirja kertoo melkein yksinomaan hänestä. Kirja myös paremmin käsittelee hänen mielipiteitään ja ajatuksiaan. Kirjan kerrontatavalla niitä on helpompi kuvata, ja se onkin tehty hyvin onnistuneesti.
Kirjaa on arvosteltu todella positiivisesti. Yksi arvostelu, joka kiinnitti huomioni, oli nimimerkin Sari R kirjoittama: ”Miehen elämäntarina alkaa avautua lukijalle vähitellen kaiken jurputuksen ohessa. Kun mies kaatuu ja teloo lonkkansa hän joutuu terveyskeskuksen vuodeosastolle. On aika alkaa miettiä pärjääkö vanhus enää omassa kodissaan. Kotiapu alkaa käydä miehen luona kerran viikossa, ja jokaviikkoinen edes hetken kestävä toisen ihmisen läsnäolo on selkeästi miehelle liikuttavan iso asia. Viimeistään tässä kohtaa ymmärsin, ettei tämä kirja edustakkaan minulle huumoria, vaan että se on äärettömän viisas ja tarkkanäköinen kuvaus yksinäisen vanhuksen elämästä, sekä kaikesta siitä ahdistuksesta ja luopumistyöstä, mitä ikääntymiseen liittyy. Kirja on myös pullollaan vanhan kansan viisautta ja maalaisjärkeä.”
Teatteriesitys taas on mielestäni hyvinkin erilainen kuin kirja tai leffa. Näytelmä kesti kauemmin kuin elokuva, mutta sisältö jäi elokuvaa laimeammaksi. Ihmiset käyttäytyivät lavalla epänormaalisti, eikä tämä tapa esittää mielensäpahoittaja varmastikaan uppoaisi valtayleisöön. Pääroolin esittää Vesa Vierikko.
Monessa elokuvassa ja teatteriesityksessä päähenkilön näyttelijällä on suuri vaikutus päähenkilön persoonallisuuteen. Mielensäpahoittaja ei tee tässä poikkeusta. Elokuvassa häntä esittää Antti Litja, joka on onnistunut todella hyvin samaistumaan mielensäpahoittajaan hahmona, ja sen myös huomaa elokuvasta. Teatteriesityksessä mielensäpahoittajaa esittää Vesa Vierikko. Elokuvan ensin nähtyäni menin teatteriesitykseen elokuvan luoneen käsityksen kanssa, ja se myös vaikutti omaan kokemukseeni esityksestä. Mielestäni Vierikko kyllä onnistui ihan kiitettävästi saamaan otteen hahmosta, mutta Litja teki sen mielestäni paremmin. Toisaalta elokuvassa voi ottaa useita ottoja, kun taas teatterissa tämä ei ole mahdollista.
Vaikka nämä kolme tapaa kertoa Mielensäpahoittajan tarina eroavatkin toisistaan monissa eri kohdissa, ne myös luovat hyvin yhteen sopivan kolmikon, jossa jokainen tuo oman ulottuvuutensa mukaan ja kuvaa tarinaa vähän omalta kannaltaan. Mikäli on kiinnostunut Mielensäpahoittajan tarinasta ja haluaa päästä mahdollisimman syvälle hahmon maailmaan, nämä kolme kerrontamuotoa omine eroineen luovat hyvin rikkaan kokemuksen.
Lähteet:
https://psrakastankirjoja.blogspot.fi/2011/11/tuomas-kyro-mielensapahoittaja.html