Muistoista ja pienistäkin hetkistä kannattaa nauttia

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea (2018)

Sarjakuva-albumi kertoo Ode-nimisestä nuoresta, joka viettää kesänsä hänen tätinsä kissan hoitajana ja yrittää saada mielestään vanhaa tyttöystäväänsä Leilaa. Päänsä selvittämisessä Ode saa avukseen avuliaan, valokuvausta harrastavan Stellan.

Ode on serkkunsa järjestämissä juhlissa, hieman päihtyneessä seurassa, ja hän on alkamaisillaan tehdä lähtöä, kunnes Stella ottaa hänestä kuvan. Stella on aikahyppymatkojen lipunmyyjä eli heti kuvan otettuaan hän ojentaa kuvan henkilölle, josta kuvan otti, jotta henkilö ei unohtaisi tiettyä hetkeä. Odesta Stella ottaa kuvan hetkenä, jolloin Ode päättää ryhtyä soittamaan ukulelea. Stellalla on myös hieman raskas syy sille, miksi hän on päättänyt auttaa ihmisiä pitämään muistoistaan kiinni jakamalla heille paluulippuja (kuvia) menneisiin hetkiin… Stella ja Ode viettävät myös paljon aikaa yhdessä ja pohtivat kaikenlaisia asioita, sydänsuruista jopa kaksoisolentoihin asti.

Teos ei tietenkään kerro ainoastaan siitä, miten Ode soittaa ukulelea, vaan se myös kertoo paljon kaikkien hetkien ja muistojen tärkeydestä, Stellan valokuvaharrastuksen avulla. Sarjakuva-albumi pisti itseänikin miettimään omia ratkaisuja ja pieniäkin hetkiä. Mitä olisi voinut tapahtua tai olla tapahtumatta, jos olisi päättänyt tehdä toisin?

Teoksen kuvitus oli minun silmääni mieleinen. Ruutujen asettelu oli mielestäni hyvä ja se toi kivaa vaihtelua, kun asettelua vaihdettiin aina välillä. En ole itse vielä törmännyt samanlaiseen kuvitukseen ja se oli myös hienoa, että oli useampi näkökulma joissain ruuduissa. Esimerkiksi paria ruutua katsoi sillä tavoin kuin olisi ollut Ode.

Pidin sarjakuva-albumista oikein paljon, koska se oli helppolukuinen ja pysyin koko ajan tarinassa mukana, ja se oli selkeä. Pidin siitä myös sen takia, koska se juuri pisti itse ajattelemaan pientenkin hetkien ja päätösten arvoa.