Kaikki mitä tunsin
oli tyhjyyttä suurempaa.
Koruttoman kaunista, mutta niin tunteetonta
yksinäisiä pyörähdyksiä maailmanpyörässä,
hidastettuja askelia viiden ruuhkassa,
ja sanoja siitä miten näin sinut,
vaikka olin jo sokea.
Aarteeni jätin taakseni
sähköhoidoin unohduin,
sätkynuken lailla roikuin,
mutta jätin taakseni.
Sokeuduin teoistasi, kuurouduin sanoistasi.
Annoin kaikkeni, ruumiini sieluni,
mutta sinulle en riittänyt.
Tulit ja sitten jo menit
mukanasi puolet kuoreni palasista.
Etkä koskaan,
koskaan kääntynyt ja palannut.
Kokosin itseni puolikkaaksi,
heräten uuteen aamuun,
odottamaan
että olisit valmis kasaamaan minut loppuun.