Kukkakauppa Mémoire

”Tervetuloa kukkakauppa Mémoireen! Mitä saisi olla?” kysyi kukkakaupan myyjä minun astuessani sisään. Hänellä oli harmaat hiukset ja kukkakuosinen mekko, joka sopi erinomaisesti miljööhön. Pienet, hopeasankaiset silmälasit istuivat nenänvarrella, kun hän katsoi minua siniset silmät tuikkien.

”Kenties ruusuja? Meillä on klassisia punaisia, vaaleanpunaisia ja keltaisia. Valkoisiakin saattaisin löytää, jos pengon…” nainen jatkoi. Annoin hänen häärätä, kun katselin ympärilleni. Silmä ei voinut välttyä sadoilta, ellei tuhansilta eri kukilta, jotka kököttivät pitkin seiniä tai roikkuivat katosta. Olin ihan varma, että jopa lattiastakasvoi muutama.

”Vai saisiko sittenkin olla neilikoita? Niistäkin on montaa eri väriä, mutta jos hakee kodin somistuksen sijaan lahjoja, väreillä ei ole neilikoissa niin väliä”, nainen sanoi ja pysähtyi viimein. Hänellä oli molemmissa käsissään korit, joihin hän oli tuupannut kasoittain kukkia, joista saattaisin tykätä. En ollut vielä ehtinyt sanoa mitään.

”Kiitos, olet oikein huomaavainen”, sanoin. ”Mutta etsin vaaleanpunaisia tulppaaneja.” Nainen laski heti korinsa maahan ja lähti kauppansa sokkeloisten, kukkientäyteisten käytävien uumeniin kuiskaillen itsekseen ”vaaleanpunaisia tulppaaneja, vaaleanpunaisia tulppaaneja…”

Hetken naisen puhkittua, hän tuli luokseni sylissään niin valtava määrä vaaleanpunaisia tulppaaneja, etten nähnyt hänen päätään niiden takaa. ”Toin paljon, niin voit ottaa kuinka monta haluatkaan”, hän sanoi ja laski ne pöydälle. ”Kiitos, eiköhän kuusi riitä”, sanoin. Nainen katsoi minua sankojensa yli, ikään kuin miettien, mitä seuraavaksi sanoisi.

”Taidat pitää vaaleanpunaisista tulppaaneista”, hän totesi ja keräsi parhaat kuusi kasaan. ”Tai sitten haluat päästää irti yhden aikakauden katkeransuloisesta lopusta ja aloittaa puhtaalta pöydältä, jonka vaaleanpunaisen tulppaanin tuoksu tuo mukanaan.” Nainen oli osunut täysin oikeaan, ja se sai minut hiljaiseksi. Hän vilkaisi minuun ja vakavoitui, kun huomasi olevansa oikeassa. ”Minun on kuitenkin varoitettava, ettei se käy niin helposti. Tulppaani tarvitsee aikaa siivoamiseen. Siirtymävaiheessa tulppaani tuo mieleesi muistoja ja haikeutta.” Kyllä minä sen tiesin, mutta olin siihen valmis.

Nainen kääri tulppaanit paperiin ja ojensi kimpun minulle. Hän antoi vielä lapun, jossa kerrottiin vaaleanpunaisen tulppaanin ominaisuuksista. Hän hymyili lämpimästi, ja vakavuus hänen kasvoiltaan hävisi kuin tuhka tuuleen.

Toin kimpun lähemmäksi kasvojani. Kukkien tuoksu ei tosiaan ollut mitä oletin. Se oli kuin röökin tuulahdus nuorempien oppilaiden kävellessä ohi koulun käytävällä ja halpa parfyymi, joka sai aikaan päänsäryn. Mieleeni tulvi iloisia ja ei niin iloisia muistoja kellertävästi valaistuilta käytäviltä ja viileistä luokista, joiden ikkunaverhot suljettiin kerrankin, kun sisään sattui tulemaan auringonvaloa. En malttanut odottaa uutta alkua.

”Kiitos paljon”, sanoin ojentaessani setelin ja muutaman kolikon naiselle. ”Eipä kestä. Nähdään taas!” hän vastasi, ja mietin, miten hän oli siitä niin varma.