Pikajuoksija

Hän ei lakannut juoksemasta, eteenpäin ja kovempaa, sydän sykkien, jalat maata iskien. Kiitäen arojen läpi, vuorten yli. Keuhkot huutaen taukoa, jalat vereslihalla, mieli uupuneena seuraamaan jatkuvasti vaihtuvaa maisemaa. Vauhti ei kuitenkaan hidastunut. Keho petti, mieli jatkoi. Vielä kaatuessaan maahan, nikamien murruttua ja patojen sorruttua, hän oli mielessään tien päällä. Sillä ei hän paennut mitään muuta kuin pysähtymistä. Hiljaisuutta, taajuutta, jolloin kuulee vaan oman sykkeensä ja on paljaana, haavoittuvaisena. Yksin. Sillä sitä hän oli. Täysin yksin. Kukaan ei enää jaksanut juosta hänen kanssaan. Kukaan ei pysynyt perässä, saanut otetta tai pysäyttänyt.

Maatessaan maassa, sydämen sykkien epätoivoisesti, koko ruumis tulessa, hän kuuli askelia. Kädet tarttuivat häneen ja nostivat hänet pystyyn. Hänen jalkansa yrittivät vaistomaisesti ottaa oman painonsa vastaan mutta sortuivat hänen allaan. Niin kuin maa hänen allansakin tunti tekevän.  Sormet hivelivät hänen kasvojaan, koskettivat kevyesti hänen karheita huuliaan ja pysähtyivät leuan alle. Tunnustelivat sykettä. Miten kiivaasti hän hengittikään. Miten hitaasti sykki hänen sydämensä. Huokaus pääsi pelastajalta, karannut henkäys. Kevyesti, melkein olemattoman suudelman painoi pelastaja hänen huulilleen. Yhtenä hetkenä siellä, sitten poissa. Mutta hän tunsi viimein autuaan pysähtymisen. Ja ei hän ollut yksin. Yksittäinen kyynel vierähti silmäkulmasta poskelle. Tätä oli hiljaisuus.

Kirjoittajasta:

”Olen Olivia, nuorukainen Espoosta. Olen tällä hetkellä 16-vuotias ja olen menossa 2022 kesän jälkeen lukioon.

Ilmaisen itseäni kirjoituksissani. Tuon omia ja aina välillä myös läheisteni ajatuksia paperille. Haluan saada meidät ymmärtämään toisiamme paremmin. Tietenkin tiedän, että kaikki me pyörimme omissa piireissämme ja olemme kietoutuneet oman elämämme hämäkinseittiin. Haluan kuitenkin tuoda esille asioita, jotka auttavat meidät näkemään ajatukset ja käytösmallit, jotka kuitenkin yhdistävät meidät pinnan alla.

Käsittelen teksteissäni usein mielenterveyshäiriöitä, välillä konkreettisemmin ja toisinaan abstraktimmin. Haluan antaa äänen meille nuorille, jotka ovat kärsineet tai tällä hetkelläkin kärsivät mielen ongelmista. Meitä pitää kuunnella ja meille pitää antaa apua.”