Talo täynnä sirpaleita

pidän veistä kaulallani

ja kiellän itseäni

elämästä ja rakastamasta

kun talo on täynnä sirpaleita

pitää tuijottaa jalkapohjia

kunnes viilloista syntyy sanoja

1.

äiti kertoi minulle, että jeesus rakastaa meitä ja jumala tietää mitä tarvitsemme. meitä kaikkia suojellaan ja rakastetaan loputtomasti. olen onnellinen, että ihmiset ovat niin kauniita ja hyviä.

on mukavaa elää tässä ihmeellisessä maailmassa, missä voi vain rakastaa ja iloita. itken vain, jos minulla on jotain silmässä. olen onnellinen, että ihmiset ovat niin kauniita ja hyviä.

sodan rauniot. punainen veri. tuhannet ruumiit. miljoonat aseet. itkevät lapset. raiskatut naiset. murhatut sotilaat. yksinäiset äidit. ääretön kipu. suunnaton kaipuu. pohjaton menetys. häijy väkivalta. ruma ihmisyys. olen onnellinen, että ihmiset ovat niin kauniita ja hyviä.

tulkoon jumalan tahto.

2.

hymyilin isälleni.

isäni sielu on haudattu taloon, jossa hän varttui. olohuoneen sohvalla istuu tuntematon mies, jota en enää tunne. tunnen pelkästään hänen vihansa. hän sytytti tämän kodin palamaan, jo vuosia sitten, eikä äidin rakkaus yksin riittänyt sammuttamaan liekkejä.

vartuin talossa, jossa oli vihainen mies. nyt sisälläni on vihainen mies. vihani on isäni. se on yhtä hiljainen ja potkittu yhtä syvälle sisimpääni, mutta se liekehtii suustani samalla tavalla.

isäni on tuppisuu. tuppisuu, aivan. etäinen ja kylmä, aina lähellä, mutta ei koskaan saatavilla. vaisu ja vakava mies istuu toisella puolella pöytää, käden etäisyydellä, mutta kun kyse on isästäni, senttimetrit ovat valovuosia.

3.

Ikkunasta tuijottaa takaisin vieraat silmät. Kuiskaan mistä sattuu? Vastaus kaikuu kaikkialta. En tunnista enää omia kasvojani. Tummassa lasissa heijastuu ilme, mutta se on tuntematon. Se ei sovi yhteen sen kanssa, miltä näytän sisältäpäin.

Havurannan hiekka on tahmeaa hiuksissani. Tuuli piiskaa pieniä teriä vasten märkää ihoa ja tunnen pudotuksen rytmin luissani. Tartun aavetta kädestä kiinni, upotan varpaani havurannan kylmään hiekkaan ja muistelen valssin askelia. Pakahduttavassa pimeydessä ja jäätävässä lohduttomuudessa kuulen jopa riemun sävelen. Mutta aaveen kanssa tanssimista ei voi kutsua riemuksi. Pelkkää kaipuuta se on.

Olen kadottanut itseni. Istun tässä, ikkunalaudalla ja tuijotan kasvojani huurteisesta peilikuvasta, mutta se en ole minä. En näytä tuolta. En näytä tuolta sisältäpäin. En tunne tuota. En tiedä missä minä olen. Havurannassa vai täällä. En tiedä, kuka olen. Mutta sen tiedän, että nuo kasvot eivä ole minun.

4.

Talossani tapahtui murha. Veri roiskui. Seinille, kattoon, ikkunoille, valkoiselle sohvalle, kuluneelle matolle. Se valui pitkin jäistä lattiaa. Se vuosi käsillesi. Se sotki sormesi, tahri vaatteesi, likaa ihosi mustalla. Vereni on pelkkää likaista nestettä ja se kiilsi yhtä tummana kuin tammikuun yö. Pikimusta pulppusi jokaisesta hengen kolosta ja värjäsi maailmani ankean synkäksi.

Poliisi kävi. Kuulustelivat ja uuvuttivat ystävät, sukulaiset, naapurit, työkaverit. Sinut. He kävelevät talossani — verisellä murhapaikalla — ja he sotkevat jäljet, tallaavat muistot, särkevät hiljaisuuden. Jahtaavat kylmäveristä murhaajaa. Ja he keräävät sen, minkä minusta on sinun jälkeesi jäänyt. Pelkkä tyhjä ruumis.

Mutta pistoolilta löydetyt sormenjäljet ovat minun. Vain minun. Ainoastaan minun. Veri on minun. Murha-ase on minun. Rikos on minun. Vain sinä et ole minun.

5.

JOKU PÄIVÄ TULEN VIELÄ KATSOMAAN JONKUN TOISEN SILMIIN JA NÄKEMÄÄN SIELLÄ JONKUN TOISEN KUIN SINUT JA JOKU PÄIVÄ VIELÄ ASTUN HUONEESEEN JOKA ON TÄYNNÄ IHMISIÄ ENKÄ ETSI ENÄÄ KASVOJASI JA JOKU PÄIVÄ VIELÄ  SINÄ ET TULE OLEMAAN ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN AJATUKSENI KUN KIRJOITAN JA JOKU PÄIVÄ VIELÄ MINUN INTOHIMO ET OLE ENÄÄ SINÄ ENKÄ OLE ENÄÄ RIIPPUVAINEN KIVUSTA JA MENETYKSESTÄ KOSKA EN AIO HAUDATA ITSEÄNI SINUN SYDÄMEESI MUTTA OLEN KUULUNUT SINULLE TAVALLA JOLLA SINÄ ET OLE KOSKAAN KUULUNUT MINULLE JA AION TEHDÄ KAIKESTA TÄSTÄ KAIPUUSTA VIELÄ KAUNISTA JA VILLIÄ JA LUKEMISEN ARVOISTA JA AION KÄÄNTÄÄ KAIKEN TÄMÄN SURUN VIHAKSI MUTTA SITTEN MUISTAN MITEN MERENNEIDOT OVAT NIIN KAUNIITA ETTÄ MERIMIEHET PITÄVÄT ITSEÄÄN ONNEKKAINA KUN HEILLE ANNETAAN MAHDOLLISUUS HUKKUA JA MUISTAN KUINKA KIITOLLINEN OLEN ETTÄ KOSKAAN EDES SAIN SINUT TUNTEA