Z-sukupolvi

Hypermarketissa käydessä silmiin osuu lihankorvikkeita, suoratoistopalveluiden lahjakortteja ja varavirtalähteitä. Nopean kehityksen ja uusien villitysten keskellä ei ole mikään ihme, jos vanhempi väki ei pysy kärryillä, mitä on tofu, Mifu ja Nyhtökaura, tai miten käytetään uusinta mallia olevaa, lukuisia ominaisuuksia sisältävää älypuhelinta. Hintaakin kapistuksella on yli tuhat euroa. Siis yli kuusi tuhatta mummonmarkkaa!

Mutta meille, tämän vuosituhannen alussa syntyneille tämä kaikki on kuitenkin normaalia, koska olemme kasvaneet ja tottuneet siihen. Tieto, jota meillä on esimerkiksi ajasta ennen matkapuhelinta, perustuu lähinnä elokuviin, lehtiartikkeleihin ja vanhempien ihmisten kertomuksiin. Omaa kokemusta meillä ei ole, eikä moni tämän päivän nuori sitä varmaan haluaisikaan, niin juuttuneita olemme älylaitteisiimme.

Nuorilla on nykyisin paljon mahdollisuuksia ja vapaa-aikaa. Monet harrastavat iltaisin ja viikonloppuisin liikuntaa, musiikkia tai käsitöitä. Kesäisin käydään ulkomailla, huvipuistoissa ja festivaaleilla. Sosiaalisessa mediassa on paljon blogeja, joita ihmiset kirjoittavat jostakin tietystä aiheesta tai omasta elämästään. YouTubeen julkaistavat vlogit ajavat saman asian, mutta ovat videomuodossa. Blogeja ja vlogeja ei olisi ilman ihmisiä niiden taustalla. Myös lukijoita ja katselijoita tarvitaan. Iso osa heistä on nuoria. Sosiaalisesta mediasta onkin tullut monille harrastus. Tekstien, videoiden tai esimerkiksi Instagramiin julkaistavien kuvien eteen nähdään paljon vaivaa.

Teknologian myötä nykynuorten elämä on hyvin erilaista kuin aiempien sukupolvien aikana. Älylaite on tärkeä, koska siellä ovat kaverit, koulujutut ja kiinnostavat uutiset. Samassa laitteessa vaanii kuitenkin myös vaaroja. Netissä on monia sivustoja, jotka eivät ole edes aikuisen saati sitten nuoren silmille. Kuka tahansa voi myös lähettää viestin esimerkiksi Instagramissa, eikä kaikilla nuorilla ole uskallusta estää asiatonta henkilöä tai ilmaista haluttomuuttaan viestittelyyn. Toisaalta nuori voi langeta huijaus- ja kalasteluviesteihin siinä missä aikuinenkin. Tarkkana on siis oltava.

Mitäs ne nuoria kiinnostavat uutiset sitten ovat? Mielenkiinnon kohteet eroavat tietenkin toisistaan: joku seuraa tieteen kehitystä, toinen viihdeuutisia ja kolmas Yhdysvaltojen politiikkaa. Uskallan kuitenkin väittää, että suurin osa nuorista on kiinnostunut uutisista, jotka vaikuttavat omaan elämään. Tällaisia voivat olla muun muassa uudet lait tai ajankohtaisena esimerkkinä koronaviruksen leviäminen.

Samaa sukupuolta olevien avioliitoista tuli mahdollisia vuonna 2017, mikä on todella merkittävä asia tuhansille seksuaalivähemmistöihin kuuluville nuorille – tai oikeastaan ihan kaikille, jotka suinkin ovat tasa-arvon puolella. Maailma on muuttumassa, ja se on myös hyvä asia. Uskon, että tulevaisuudessa tämänkaltaiset, yhdenvertaisuutta edistävät muutokset tulevat tekemään nuorten elämästä helpompaa. Uskon myös, että moni nuori haaveilee yhteiskunnasta, jossa saisi olla täysin oma itsensä ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Nuorten tunne omasta arvostaan on yhteydessä myös mielenterveysongelmiin: jos nuoret kokevat olevansa arvokkaita ja hyväksyttyjä, mielenterveysongelmat vähenevät.

Mielestäni elämässä tärkeintä ovat läheiset. Aikaa ei kannata käyttää ihmissuhteisiin, jotka kuluttavat enemmän kuin antavat iloa, mutta niistä ihmisistä, jotka ovat luotettavia ja aitoja, kannattaa pitää kiinni. Rakkautta ei voi verrata materiaan tai rahaan. Vaikka olisin miljonääri ja asuisin kartanossa, en olisi onnellinen, jos minulla ei olisi ketään lähelläni.

Arvostan sitä, että olen perusterve. Huolehdin itsestäni säännöllisellä liikunnalla, hyvillä yöunilla ja monipuolisella ruokavaliolla. Päihteitä en käytä.

Toimintaani ohjaavia arvoja ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja ahkeruus. Minulle on tärkeää, että pidän lupaukseni. Toivon, että minulla olisi tulevaisuudessa perhe ja omakotitalo. En ole ihminen, joka haluaisi matkustella jatkuvasti, mutta on muutamia paikkoja, joissa haluaisin käydä. Olen asunut aina Etelä-Suomessa, mutta rakastan Lappia ja haluaisin viedä sinne usein myös lapseni, jos heitä joskus siunaantuu. Viihdyn luonnossa ja pidän ympäristön suojelua tärkeänä, mikä onkin osasyy siihen, että en halua lentää ulkomaille usein.

Pidän tärkeänä koulutusta. Nautin opiskelusta ja haluan suorittaa korkeakoulututkinnon. Sivistän itseäni lehtien, kirjojen ja dokumenttien avulla. Ajattelen myös, että jokaisen kynnelle kykenevän tulisi olla työelämässä, ja siten ikään kuin tehdä oma osuutensa yhteiskunnassa. On myös totta, että työnteosta saatava raha mahdollistaa monia asioita. En voi koskaan hankkia esimerkiksi toivomaani omakotitaloa, mikäli en tee aikuisena töitä. Vältän tuhlailua ja pyrin säästämään lähes kaiken, mitä olen saanut esimerkiksi kesätöistä.

Moni nuori jatkaa peruskoulun jälkeen toisen asteen koulutukseen. Lukion ja ammattikoulun lisäksi on muitakin vaihtoehtoja, kuten oppisopimus, kymppiluokka tai kaksoistutkinto. Se on hyvä asia, sillä jokaisen kiinnostuksen kohteet ja oppimistekniikat ovat erilaisia. Osa nuorista muuttaa jo peruskoulun jälkeen omilleen tai esimerkiksi urheiluopiston asuntolaan. Muutos on suuri, sillä vapauden lisäksi myös vastuut lisääntyvät. Vanhemmat eivät ole enää pitämässä huolta kaikesta.

Olemme etuoikeutettuja saadessamme opiskella. Tiedämme, että asiat eivät ole aina olleet näin vaan historian saatossa lasten on täytynyt tehdä töitä ja joskus kouluun eivät ole päässeet kuin pojat, jos hekään. Koulutus ei vielä tänä päivänäkään ole kaikkien maailman lasten saatavilla. Siitä huolimatta myös suomalaisnuorten opiskeluun liittyy ongelmia. Tutkimusten mukaan stressi kuormittaa etenkin peruskoulun päättäviä ja lukiossa opiskelevia nuoria. Allekirjoitan tämän väitteen itsekin. Yhdeksännellä luokalla stressataan, avautuuko ovet siihen opiskelupaikkaan, johon toivoisi. Lukiossa tahti on hurja ja koeviikkojen ohella katse pitää suunnata myös ylioppilaskirjoituksiin – joiden perusteella muuten jaetaan yli puolet korkeakoulupaikoista, huhhuh.

Koen, että yhteiskunta odottaa nuorelta paljon. Koulutus on tietenkin tärkeää, ja siihen pitää panostaa. Samalla pitäisi kuitenkin urheilla, viettää aikaa ystävien kanssa ja mahdollisesti tehdä töitä. Kotona pitää ainakin auttaa kotitöissä, ellei sitten asu yksin ja pidä huolta koko kodista, jolloin on muuten aivan pakko käydä töissä. Kaiken tämän ohella tulisi pitää myös hauskaa ja nauttia elämästä, sen takiahan täällä ollaan.

Joka puolella varoitellaan. Yksityisautoilu saastuttaa, lihansyöntiä pitäisi vähentää ja kaikki jätteet kierrättää. Ruoan puolestaan tulisi olla vähärasvaista ja luomua.

Mielestäni on hyvä, että kehotetaan ja neuvotaan ympäristön suojeluun ja terveellisiin elämäntapoihin, se on kaikkien parhaaksi. On kuitenkin huolestuttavaa, että nuoret kokevat syyllisyyttä siitä, että syövät hampurilaisaterian kerran kahdessa kuukaudessa.

Sosiaalisessa mediassa on paljon kuvia, joissa kaikki näyttää mahtavalta. Rasvaprosentti on nolla, ruoka terveellistä, koti siisti ja varaa on vaikka minkälaiseen luksukseen. Se ei ole realistista, mutta valitettavan moni ei ymmärrä sitä vaan lähtee tavoittelemaan samanlaista arkea – ja pettyy, kun kaikki ei olekaan täydellistä. Mielestäni nuoruuden suurin haaste onkin oppia hyväksymään, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä, eikä elämää tarvitse elää niin kuin muut odottavat. Jos ei halua opiskella itseään maisteriksi, niin ei tarvitse tehdä. Tärkeintä on olla itse tyytyväinen.

Teksti on osa Lukufiiliksen ja BoD:n kirjoituskilpailun satoa. Kirjoituskilpailun teksteistä koostettu teos Nuoruus. Nyt. – kirjoituksia nuoruudesta saatavilla hyvin varustelluista kirjakaupoista, verkkokirjakaupoista sekä BoD-kirjakaupasta. Kyseinen teksti ei sisälly painettuun kirjaan.