Klassikkorunoilijat nykypäivän näkökulmasta – Onko L. Onerva jäänyt suotta Eino Leinon varjoon?

Eino Leinoa pidetään Suomen historian yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista ja runoilijoista. Lisäksi Leino toimi elämänsä aikana myös lehtimiehenä, kriitikkona ja suomentajana. Leinon panos suomalaiseen kirjallisuuteen on ollut suuri. Hänen runonsa vaikuttivat suomalaisen itsenäisyysaatteen muodostumiseen sortokausien ja itsenäistymisen ajan Suomessa. Lisäksi Eino Leinon runoilla on suuri merkitys vielä nykypäivänkin suomalaisessa kulttuurissa. Eino Leinon kumppani L. Onerva on myös arvostettu kirjailija ja runoilija. Nykypäivänä L. Onervan runot on nostettu myös suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin.

Usein Onerva kuitenkin nähdään ja muistetaan ensisijaisesti juuri Eino Leinon kumppanina. Runoilijoiden suhde oli monipuolinen: pari ei koskaan mennyt naimisiin, mutta eli useita kuukausia ulkomailla yhdessä ja pysyi ystävinä koko elämänsä ajan, vaikka molemmilla oli toisia suhteita ja avioliittoja.

Eino Leino ja L. Onerva molemmat kuvaavat teoksissaan elämän traagisuutta, kuoleman vääjäämättömyyttä ja suomalaista mielenmaisemaa. Sen lisäksi Onervan runot nähdään usein myös feministisinä, sillä ne kuvaavat naisen elämää ja haasteita ajan yhteiskunnassa.

Eino Leinon teos Helkavirsiä (1903 ja 1916, Otava) kertoo ihmisten myyttisistä elämistä. Teos on kirjoitettu Kalevalamittaan. Myös Kalevalasta tuttu tapa liittää adjektiivi kuvailemaan ihmistä on Helkavirsissä. Teoksessa on myös paljon Kalevala-henkisiä yliluonnollisia metsän olentoja. Helkavirsiä julkaistiin sortokausien ajan Suomessa, ja suomalainen nationalismi näkyy teoksessa Kalevalasta saatuna inspiraationa niin kielessä kuin aiheissakin.

Luin teosta aluksi hieman skeptisenä: kieli oli vanhaa ja koukeroista, aiheet eivät varsinaisesti puhutelleet. Kirjan mittaan tuntemukseni kuitenkin muuttuivat. Helkavirsiä kuvasi ihmisiä ja elämää kauniilla ja koskettavalla tavalla. Runot olivat myös yllättävänkin juonellisia. Ne eivät muodostaneet yhtenäistä kertomusta, mutta lähes jokainen runo kertoi oman, kokonaisen tarinansa. Teemoiltaan teos oli myös hyvin yhtenäinen. Useat runoista kertoivat ihmisen eri elämänvaiheista, kärsimyksistä ja kuolemasta.

Kirja sisälsi kansallisromantiikalle tyypillisesti romanttisia kuvauksia luonnosta ja suomalaisista köyhänä, mutta rehtinä kansana. Toisaalta kirjan ihmiskuvaus oli myös mielenkiintoinen ja monipuolinen, mikä yllätti minut. Osa henkilöistä toimi myös väärin ja kyseenalaisesti, ja teos ikään kuin moralisoi heitä. Pidin ihmisluonnon monipuolisesta kuvauksesta teoksessa.

Helkavirsissä sekoittui myös mielenkiintoisella tavalla kristinusko ja muinaiset pakanalliset uskonnot. Runojen henkilöt pelkäsivät yliluonnollisia voimia, joilla on kaikki kontrolli heidän elämästään, mutta vanha ja uusi ikään kuin sekoittuivat näissä peloissa.

L. Onervan runoteos Sekasointuja (1904, Ntamo) kuvaa elämää, rakkautta ja kuolemaa. Runoissa yhdistyy lempeät luonnon kuvaukset ja viiltävä yhteiskuntakritiikki. Esimerkiksi runossa “Te naiset” hän kuvaa naisten rajoitettua asemaa ajan yhteiskunnassa ja toisaalta kritisoi naisia sitä, että he itse ovat liian miellyttämisenhaluisia.

Siinä missä Eino Leinon runot kuvaavat suomalaisuutta ja ammentavat aiheitaan Kalevalasta, L. Onerva pikemminkin kritisoi ajan henkeä ja vallitsevia perinteisiä arvoja tavalla, jonka voisi nähdä jopa kritisoivan suomalaisuutta. Toisaalta runojen yhtymäkohtia on luonnon, tunteiden ja rakkauden kuvaukset. Myös kuoleman läsnäolo on molempien runoilijoiden tuotannossa läsnä. L. Onervan runoissa kuolema näyttäytyi helpotuksena elämän tuskista, ja ihminen lopulta tulee onnelliseksi. Eino Leinon runoissa kuolema oli lisäksi pelottava asia, esimerkiksi kosto, joka ihmiselle voidaan langettaa. Kuoleman ja kärsimyksen kuvaukset näkyvät kuitenkin molemmissa runoteoksissa.

Minusta on erikoista, miten L. Onerva nähdään usein nimenomaan naissukupuolensa kautta; runot ovat radikaaleja ja kuvaavat naiseutta ja naisen vapautumista, rakkautta ja tunteita ylipäätään. Toisaalta Eino Leinon kuvaukset ihmisyydestä voidaan yleistää kuvaamaan koko kansakuntaa. Onkin tärkeää pohtia, missä määrin naiskirjailijat ovat jääneet miestensä varjoon historian saatossa.

Eri kirjailijoiden nostaminen esiin ja tulkinnat heidän teoksistaan ovat hyvin sidoksissa omaan aikaansa. Kuten klassikoista usein, sekä Eino Leinon että L. Onervan runoista voidaan kuitenkin huomata, että ne kestävät aikaa, sillä ne ovat niin osuvia ja yleismaailmallisia. Nykypäivänä onkin mielekästä nostaa monipuolisesti eri ääniä kirjallisuudessa esille.