Pääkirjoitus Anniina Mikamalta: Inspiraation sähkökemiaa

Usein nykyajan ihminen vain tohottaa menemään ulkoisten aistiärsykkeiden keskellä eikä kykene keskittymään kunnolla mihinkään. Mutta annas olla, kun pääsee tekemään jotakin mistä oikein nauttii, siihen uppoutuu niin, että koko ympäröivä maailma katoaa jonnekin kauas. Kun mieheni pelaa pleikkarilla, hän ei huomaisi vaikka sohva olisi tulessa. Sama tapahtuu joskus itselleni kun luen tai kirjoitan. Vasta lopetettuani huomaan, että kello on kamalan paljon. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen itseeni, tunnen todella saaneeni jotain aikaan. Oloni on levännyt ja virkistynyt, vaikka olen juuri istunut tuntikausia naputellen konetta. On ollut hyvä flow.

Antiikin kreikkalaiset uskoivat taiteilijan olevan daimonin eli luovuuden hengen suosiossa. Todellisuudessa luova flow-tila on ihmisaivojen yksilöllisen sähkökemian aikaansaannosta. Ihmisaivoissa on 100 miljardia hermosolua eli neuronia, jotka lähettävät toisilleen kaiken aikaa sähköimpulsseja. Niin syntyy meistä jokaisen oma käsitys ympäröivästä todellisuudesta.

En useinkaan ajattele sähköä. Jos ajattelenkin, ensimmäisenä mieleeni tulevat erinäiset laitteet, joiden piipitys keskeyttää kirjoittamiseni tuon tuostakin. Samat laitteet tosin mahdollistavat kirjoittamiseni käytännössä, ja niiden ansiosta tämäkin teksti on tullut sinun luettavaksesi. Mutta sähkö liikuttelee ja järjestelee asioita myös ihmisen pääkopan sisällä, ja ilman neuronien tekemää työtä meillä ei olisi kirjallisuutta eikä muutakaan kulttuuria.

Flow-ilmiö kiinnostaa aivotutkijoitakin. On havaittu, että aivokuorella sijaitseva precuneus aktivoituu ihmisen ollessa flow-tilassa. Mielenkiintoista on, että sama aivoalue on aktiivisimmillaan myös ihmisen nukkuessa syvää unta, jolloin tietoinen minä on poissa pelistä.

Neurotieteilijä David Eagleman on verrannut hermosolujen toimintaa joukkoon rummuttajia. Jos kaikki takovat rumpujaan eri tahdissa, tuloksena on vain sekavaa melua. Mutta jos he alkavat kuunnella toisiaan, kakofoniasta nousee rytmi. Samanlaisen vuorovaikutuksen ansiosta aivoista nousee tietoisuuden kokemus. Kun neuronit pelaavat yhteen, jokin loksahtaa paikoilleen ja ihmiselle syntyy yksilöllinen ja ainutkertainen käsitys omasta minuudesta. Ihmisen persoonaa siis määrittää se bändi, jonka hänen neuroninsa ovat muodostaneet. Toisten pään sisällä ehkä jammaillaan pehmeän jazzin tahtiin, toisilla soi death metal.

Neuronit eivät lepää edes silloin, kun ihminen menee nukkumaan ja luulee olevansa kytkettynä pois päältä. Unennäkövaiheeseen liittyy voimakkaita elämyksiä ja tunteita, ja silloin ihminen sukeltaa piilotajuntansa syövereihin. Mutta vielä oudompaa on luvassa, kun hän siirtyy syvän unen vaiheeseen. Aivosähkökäyrä osoittaa, että syvässä unessa aivotoiminta on hyvin vilkasta, ja juuri silloin neuronien toiminta synkronoituu. Aivojen tässä tilassa ei tietoista kokemusta ole. ”Olen yhtä kuin neuronieni keskinäinen suhde”, sanoo Eagleman. ”Jos niiden vuorovaikutus vähänkin muuttuu, joudun unen maailmaan, jossa katoan.” Kun neuronien rytmi palautuu normaaliksi, ihminen herää taas tietoisuuteen.

On hauska kuvitella, että myös flow-tilassa ihminen ajautuu puoliksi unien maailmaan. Ehkäpä antiikin filosofit eivät sittenkään olleet niin väärässä ajatellessaan taiteilijan olevan henkimaailman vaikutuspiirissä? Hartaan keskittymisen tuoma onnentila ei silti ole taiteilijoiden yksinoikeus, vaan saman elämyksen voi kokea urheillessa, hoitaessa puutarhaa tai pelatessa, toisin sanoen milloin tahansa, kun tekee jotakin erityisen mieluisaa. Flow vaatii kuitenkin täydellistä uppoutumista. Kun sen haluaa houkutella esiin, on parasta vaientaa piippaavat sähkölaitteet. Silloin voi kuulla omien ajatustensa hiljaisen äänen.

…

Kuva: Otto Virtanen

Kirjoituksessa viitataan dokumenttisarjaan The Brain with David Eagleman, josta on tehty myös kirja.