Kirjallisuudentutkimus on työtä merkityksellisten aiheiden parissa

Kuva: Sofia Bister

Kirjallisuus heijastaa ihmisten oloja eri aikoina ja auttaa ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Kun katsoo oikein tarkkaan, siitä voi löytää tärkeitä näkemyksiä ajankohtaisiin aiheisiin, kuten ilmastonmuutokseen. Lukufiiliksen haastattelussa Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaansa työstävä Sofia Bister kertoo, millaista on tutkia kirjallisuutta ammatikseen.

Mitä kirjallisuudentutkija tekee?

“Kirjallisuudentutkija analysoi kirjallisuutta erilaisten teoreettisten näkökulmien kautta. Hän lukee ja havainnoi tekstejä sekä niihin liittyviä ilmiöitä, konteksteja ja teemoja. Tutkijan työhön kuuluu usein myös opetusta tai muita työtehtäviä. Teen itse väitöskirjaa, jonka työstämisestä polku kirjallisuudentutkijaksi usein alkaakin. Osaan siis parhaiten kertoa tästä tutkijan uran alkuvaiheesta.”

Miten päädyit tälle alalle? Mitä opiskelit ja miten kiinnostuit kirjallisuudentutkimuksesta?

“Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet iso osa elämääni lapsesta saakka. Lukion jälkeen hain Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Kirjallisuuden kurssien lisäksi opiskelin muun muassa taidehistoriaa, sukupuolentutkimusta, kirjoittamista sekä kestävän kehityksen opintokokonaisuuden. Kun kirjoitin gradua eli maisterintutkintoni päättötyötä, kiinnostuin myös tutkimuksen jatkamisesta. Halusin kehitellä silloista tutkimusaihettani pidemmälle, enkä siis vain malttanut lopettaa gradun valmistuttua.”

Mitä työstät tällä hetkellä? Miten ja miksi valitsit tämän tutkimusaiheen?

“Teen väitöskirjaa, jossa tarkastelen, millaisia merkityksiä hyönteiset saavat nykykirjallisuudessa erityisesti ympäristökriisien ajassa. Kirjallisuudentutkimus osallistuu keskusteluun ihmisen ja muun luonnon suhteesta, ja alalla tehdään juuri nyt paljon tärkeää tutkimusta esimerkiksi eläimistä sekä ympäristökriisien ilmentymistä kirjallisuudessa. Olen itsekin mukana tutkimushankkeessa, joka tarkastelee kotimaisen nykykirjallisuuden tapoja kuvata metsiä ja metsäsuhteita. Koin, että hyönteisiin ei vielä kokoavasti keskitytty, joten tartuin toimeen. Vaikkapa mehiläisiä, muurahaisia ja torakoita vilisee kirjallisuudessa siellä täällä kuin huomaamatta. Niiden saamat merkitykset ovat myös muuttuneet sitä mukaa, kun ihmisten ymmärrys ekologisista kriiseistä on lisääntynyt.”

Miten tutkimuksen teko etenee käytännössä?

“Tutkimuksen teko on kysymistä, lukemista ja kirjoittamista. Se on ajattelua ja keskustelua aiheesta, jonka kokee merkittäväksi. Konkreettisemmin työn tekeminen on tutkimuskysymysten muotoilua, aiemman tutkimuksen lukemista sekä oman ajattelun ja analyysin auki kirjoittamista suhteessa tähän edeltävään tutkimukseen. Usein työpäivät kuluvat tietokoneen ja kirjojen ääressä. Työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista, mutta myös luovuutta sekä tarkkuutta huomata pieniä yksityiskohtia ja vivahteita teksteissä. Toisaalta kirjallisuudentutkijan työpäivään voi kuulua myös äänikirjan kuuntelua metsäkävelyllä. Valmis työ konkretisoituu esimerkiksi tutkimusartikkelina, konferenssiesitelmänä, tutkimuskirjallisuutena tai kirjan lukuna, joka julkaistaan muiden luettavaksi. Kirjallisuudentutkijan kannattaa siis pitää lukemisesta ja kirjoittamisesta. Tutkimustaan ei kuitenkaan tarvitse työstää yksin. Väitöskirjan tekijällä on ohjaajat, joiden kanssa tekstiä käydään läpi sen eri vaiheissa. Lisäksi tekstejä jaetaan seminaareissa, joissa niistä voidaan keskustella yhdessä esimerkiksi toisten väitöskirjatutkijoiden kanssa. Myös valmiin tekstin julkaisuprosessissa kirjoittaja saa arvokasta palautetta.

Vaikka teen apurahatutkijana työtäni itsenäisesti, työskentelyyn kuuluu siis olennaisesti myös tutkimusyhteisössä toimiminen, seminaareissa keskusteleminen ja konferensseissa käyminen. Tutkimusartikkeleita kirjoitetaan myös usein yhdessä. Minulla on ollut onni saada oma työpiste Jyväskylän yliopistolta ja olla näinkin osa muiden kirjallisuudentutkijoiden porukkaa. Työn jakaminen muiden kirjallisuuteen intohimoisesti suhtautuvien tutkijoiden kanssa on innostavaa. Tutkimuksen tekeminen vaatii taloudellisia resursseja, ja välillä se on myös epävarmuuteen heittäytymistä. Keskeinen osa kirjallisuudentutkijan työtä onkin usein rahoituksen hakeminen. Minulla on väitöskirjatyölleni Koneen Säätiön myöntämä henkilökohtainen, kuukausittainen apuraha. Kirjallisuudentutkimusta voi tehdä myös työsuhteessa yliopistoon tai vaikkapa tutkimushankkeissa.”

Millaisia haasteita kohtaat työssäsi? Entä mitkä ovat sen parhaita puolia?

“Apurahatutkijana työskentelen paljon itsekseni koneella istuen. Työpäiväni vaativat itsenäisyyttä ja tavoitteellisuutta. Omaa työtä on kyettävä aikatauluttamaan ja johtamaan, ja pitkille päiville ruudun edessä on löydettävä tasapainoa vapaa-ajalla. Joskus tutkimustekstin kanssa voi olla jumissa turhauttavankin pitkään, kun ajatusten ja ymmärryksen muotoutuminen ottaa aikaa. Toisaalta voin työskennellä usein lähes mistä tahansa, ja työ on joustavaa. Parhaat ideat voivat syntyä myös työpäivän ulkopuolella, juoksulenkillä tai ystävien kanssa kahvilla. Tutkimus vaatiikin sekä luovaa ”haahuilua” että itsekuria. Toisinaan näiden tasapainottaminen on hankalaa. Parhaita puolia kirjallisuudentutkijan työssä on se, että voin tosiaankin lukea kaunokirjallisuutta työkseni! Itsensä haastaminen tärkeiden kysymysten äärellä motivoi. Saan myös tehdä työtä sellaisten aiheiden parissa, jotka koen aidosti tärkeiksi ja merkityksellisiksi.”

Millaisen neuvon antaisit Lukufiilistä lukevalle nuorelle, jota kiinnostaa kirjallisuus ja sen tutkiminen?

“Tärkeimpänä neuvona sanoisin, että lue – lue paljon ja eri genrejä, ja kirjoita mieleen nousevia ajatuksia tai kysymyksiä ylös. Myös lukupiirin perustaminen tai sellaiseen osallistuminen voi olla hyvä idea. Pohjimmiltaan kirjallisuudentutkimus on kirjoista ja niiden tarkasta lukemisesta innostumista, ja tutkijana saa esittää vaikeita ja erikoisiakin kysymyksiä. Vastausta ei tarvitse tietää etukäteen, vaan voi lähteä tutkimaan, mihin tekstit ja kysymykset alkavat omaa ajattelua kuljettaa. Jos juuri nyt ajankohtainen tutkimus kiinnostaa, kannattaa myös selvittää, olisiko jonkin yliopiston tai tutkimusseuran konferensseja mahdollista päästä kuuntelemaan. Näissä on usein tutkijoita kertomassa omasta työstään, ja niistä voi saada kattavaa kuvaa siitä, mitä kaikkea kirjallisuudentutkijan onkaan mahdollista työssään tarkastella.”

Jutun on mahdollistanut Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Haastattelun toteutti Lukufiiliksen toimituskuntalainen.