Räppäri Paleface ja kuvakirjailija Kaisa Happonen repivät ja kokoavat sitten maailman uudestaan

Elisa Grönholm, 26. huhtikuuta 2018

Kuva: Laura Mendelin, WSOY

– Repiminen on sanojen irrottamista alkuperäisistä konteksteistaan. Runot ovat siivuja maailmantilasta ja tunnetiloja, joita mediatekstit ovat meissä herättäneet, kertoo kuvakirjailija Kaisa Happonen. Hänen ja Karri Miettisen eli räppäri Palefacen syksyllä ilmestyvän Revi se -runokokoelman runot on toteutettu pääasiassa leikkaamalla ja sanoja yliviivaamalla  eli blackout poetry –tekniikalla.

–  Ihan ensimmäisen kirjaan päätyneen runon leikkasin esiin sanomalehti Karjalaisesta. Leikkasin lehdestä pois kaiken muun ja jätin vain yhden sanan: mahdollisuus. Se tuntui tärkeimmältä sanalta kyseisen päivän lehdessä. Maailmantila voi ajoittain näyttäytyä mustana. Stephen Hawking sanoi, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ja joskus toivo pitää kaivaa esiin, Kaisa selittää. Hän pyysi Palefacea kanssaan kirjantekoon, koska tiesin tämän uskovan sanojen voimaan. (”Sekä siihen, että tunnelin päässä on valoa!”)

– Kelattiin, että olisi voimaannuttavaa tarttua ikäviin uutisiin ikään kuin konkreettisesti ja jäsentään niistä uusia lauseita ja ajatuksia. Innostuin heti ideasta. Sanoja on kaikkialla ja materiaalia loputtomasti. Lähtömatsku ja sanomalehtiotsikoissa käytetty kieli määrittelee minkälaisia aiheita ja sanoja oli käytössä, Paleface kertoo. Ensimmäiset runot syntyivät Helsingin Sanomista, sitten sen vastapainoksi löytyi Demi-lehti. Runoja tehtiin myös esimerkiksi kaupungin julkisen tilan liikennemerkkien ja mainoskylttien sanoista valokuvaamalla sekä kirjanselkämyksistä.

­­­Kaisan mukaan ­välillä runojen puhujan pää on kukkuroillaan roskaa ja maailmantuskaa ruokkivaa ”tekstiähkyälämölöä”, välillä taas kaikki on kaunista.  – Luulenpa, että teen huoneentaulun Karrin runosta, jossa vain todetaan, että ”aikaa on – kosketa revontulia”, Kaisa miettii. Kirjaan on syntynyt runoja esimerkiksi aiheinaan parisuhde, maailmantuska, absurdismi ja self help.

– Maailmantuskasta kertovia runoja oli kaikkein eniten, koska se oli myös projektin lähtölaukaus. Yllättävän paljon syntyi myös humoristisia runoja, Paleface sanoo.

 

Kaksikko kannustaa runovallankumoukseen

Ensimmäinen ajatus kirjaan lähti, kun Kaisa pohti sanojen voimaa ja sen mahdollista hiipumista.

– Olin aika suuren epäilyksen vallassa vahvasti visuaalisen mediakulttuurimme keskellä ja ilmassa pyöri jokin netin eskaloitunut vihapuhetapaus. Välillä sanoja tuhlataan kuin niiden painolla ei olisi mitään merkitystä. Vihaisia lauseita rakennetaan nopeasti ja lyhyelläkin harkinnalla. Runojen tekeminen kirjan tapaan on ajatusleikki. Jos pystyy kuvittelemaan vaihtoehdon vallitsevalle todellisuudelle, voi kenties myös muuttaa sitä, hän kannustaa.

– Epäoikeudenmukainen maailma on heti parempi paikka, kun sille näyttää vähän saksia ja mustaa tussia, Paleface komppaa.

Kuva: Laura Mendelin, WSOY

Runoja voi tehdä mistä tahansa tai milloin vain. Kaisa kantaa mukanaan muistikirjaa ja tulee levottomaksi, jos ei avaa sitä vähintään kerran päivässä.

– Kirjoittaminen on minulle ratkomista ja tapa pitää otsalohko sopivasti kuumana. Kirjoitan halusta kertoa tarinoita ja luoda muotoja. Sanomalehtirunoissa on parasta se, että tekstin muoto on etukäteen saneltu. Se vapauttaa luomaan sisältöä ilman minkäänlaista valkoisen paperin kammoa. Samasta syystä tykkään myös haikujen kirjoittamisesta. Välillä kirjoitan kirjan lukijalle, välillä tv:n katsojalle, välillä mobiilisovelluksen käyttäjälle. Kaikkia näitä minulle tuttuja lajeja yhdistää kuva. Kirjoittaminen on minulle monesti leikkiä kuvan kanssa.”

Palefacella on takanaan tuottelias ajanjakso. Vuoden aikana on ilmestynyt Viides Maamme-kirja-pamfletti ja useita kolumneja. Hän on kirjoittanut Ihmepoika A-oopperan ja musiikkia nuorten musiikkinäytelmä Betoniviidakkoon. Koko illan musikaali Varissuo saa kantaesityksen Turun Kaupunginteatterissa syksyllä. Sen lisäksi hän on kirjoittanut omia biisejään ja featteja muiden räppäreiden kappaleisiin sekä suomentanut Shakespearen sonetin.

– Kirjoitan päivittäin asioita muistiin kännykkääni. Ne ovat usein pieniä havaintoja, hauskoja sanaleikkejä ja riimioivalluksia. Laitan myös muistiin uusia käsitteitä, slangisanoja tai murreilmaisuja, joita kuulen jossain. Runoilijan on hyvä olla aina korvat höröllään. Useimmat näistä muistiinpanoista päätyvät johonkin biisiin tai muuhun taiteelliseen työhön. Kirjoittaminen on henkireikä. Miekka ja kilpi. Työkalupakki ja psykoterapia. Ilman kirjoittamista ja räppäämistä sekoaisin lopullisesti, Palaface sanoo.

– Olen vuosien mittaan opetellut tehokkaan ja tuotteliaan työtavan, jossa työaika ja vapaa-aika jakautuvat selkeästi kahtia. Kotona lasten kanssa yritän olla miettimättä työasioita. Työhuoneella yritän sulkea ulkomaailman kokonaan pois mielestä. Se on vaikeaa. Huomaan, että toimin parhaiten silloin, kun saan tehdä useita toisistaan eroavia projekteja samanaikaisesti.

 

Uniikit äänet haluavat tulla kuulluksi

Kaisa ja Paleface kannustavat oman tarinan kertomiseen. – Tarinat luovat yhteyttä. Ilman niitä olisimme vain mykkiä hattivatteja, jotka häilyvät joukkona toistensa kyljissä, mutta eivät kosketa. Uskon myös että meistä jokaisella on vilpitön halu tulla kuulluksi ja nähdyksi. Jokaisella on oma unelma ja näkemys siitä, minkälainen maailman pitäisi olla. Kaikilla on ääni ja uniikki tapa olla olemassa. Toisen ihmisen tarinalle antautumalla rikastuu.  Oman tarinan kertomisen tapoihin ei ole olemassa rajoituksia! Luontevin tapa löytyy sieltä, missä oma innostuksen lähde on, Kaisa sanoo.

– Taiteilija tekee ensisijaisesti havaintoja omasta elämästään, vaikka voikin myös eläytyä jonkun toisen rooliin.  Erilaisilla kerronnantavoilla ja -välineillä voi leikitellä. Kaikki osaavat kertoa tarinoita. Kirjoituslihaksia voi treenata niin kuin mitä vaan muuta taitoa. Täytyy olla kokeilunhaluinen ja utelias. Lisäksi auttaa jos uskaltaa puskea välillä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Silloin oma tekeminen pysyy mielenkiintoisena. Itse en pysty hiihtelemään aina samoja vanhoja latuja, vaan rynnin tasaisin väliajoin pöpelikön puolelle, missä muut eivät ole vielä kulkeneet. Sieltä on sitten kiva palata takaisin tutuille ja turvallisille poluille.

Kuva: Laura Mendelin, WSOY

Mikä kirja on tehnyt suuren vaikutuksen?

Kaisa: ”Han Kangin Vegetaristi. Kirja oli yhtä aikaa kaunis ja ruma. Se on vahva tarina naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa. Päähenkilön mieli on yhtä aikaa hauras ja voimakas. Lapsena rakastin Astrid Lindgrenin Saariston lapsien vapautta. Pystyin melkein maistamaan suolan merituulessa, vaikka vartuinkin itse mäntyjen ja harjujen keskellä. ”

Paleface: ”Huh. Todella moni kirja. Sellaisia kirjailijoita tulee päällimmäisenä mieleen, kuin: J.R.R. Tolkien, Astrid Lindgren, Douglas Adams, Rosa Liksom, Daniil Harms, Timo K. Mukka, Hunter S. Thompson, Charles Bukowski, Jack Kerouac, Toni Morrison, Jack London, James Baldwin, Tariq Ali… Lisäksi luen paljon taiteilijoiden ja muusikoiden elämäkertakirjoja. Viimeksi Sakari Kukon muistelmat, Sami Yaffan Tie Taipuu ja Hectorin Asfalttihippi.”

 

Mikä lukemisessa on parasta?

Kaisa: ”Hiljentyminen. Ja ajan pysähtyminen.”

Paleface: ”Mistään muusta ei saa samanlaisia kiksejä. Se ruokkii mielikuvitusta eri tavalla, kuin muut taiteenlajit. Se pysäyttää ajan ja lepuuttaa muita aisteja. Maailma on tosi hektinen nykyään ja kaikkeen pitää reagoida somessa niin nopeasti, että kirjaan tarttuminen antaa katkon järjettömään kohkaamiseen. Tykkään lukea myös lapsille ääneen.”

Karri Miettisen ja Kaisa Happosen kirja Revi se (WSOY) ilmestyy syyskuussa. He esiintyvät 29.9. järjestettävässä Young Adult -kirjojen fanitapahtumassa Hel-YA!, jossa myös Lukufiilis on mukana!