Ilmiöt
8.12.2021
|
Juulia Makkonen

Kirjoja aikuistuville nuorille

Kysyimme lukuvalmentajana Helsingin kaupunginkirjastolla toimivalta erikoiskirjastonhoitaja ja nuortenkirjailija Sini Helmiseltä parhaat kirjavinkit aikuistumisen kynnyksellä oleville nuorille!

 

Lukuvalmentaja ja lukuvalmentaja junior ovat Helsingin kaupunginkirjaston palveluja, joiden kautta voi saada henkilökohtaista lukuvalmennusta esimerkiksi lukuvalmennustapaamisen tai sähköpostiin lähetetyn räätälöidyn kirjavinkkilistan muodossa. ”Olemme siis eräänlaisia lukemisen personal tranereita”, Sini kertoo.

 

 

Sini Helminen

Sini Helminen, kuvaaja: Janne Luotola.

 

normaaleja ihmisiä kansikuva

 

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä, Otava 2020 (suom. Kaijamari Sivill).

Huippusuosittu, raadollisen rehellinen romaani ihmissuhteista ja eriarvoisuudesta. Normaaleja ihmisiä kuvaa Connellia ja Mariannea, jotka solmivat lukioaikana salaisen, ristiriitaisen siteen. Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne outolintu, mutta kun he aloittavat yliopiston, sosiaaliset suhteet ja arvoasteikot muuttuvat. Epävarmuus, seksuaalisuus ja valtasuhteet ovat tarinan keskiössä perinteisen romantiikan sijaan. Kirjasta on tehty myös tv-sarja.

 

Perhosten aika kansikuva

 

Emma Luoma: Perhosten aika, Myllylahti 2021.

YA-kirjaksi luokiteltu, mutta enemmän New Adultia edustava Perhosten aika on dystooppinen pandemiaromaani, jossa on keho- ja ötökkäkauhun elementtejä. Tapahtumapaikkana on Kuopio, jossa salaperäinen toukkaongelma leviää käsistä ja muuttuu tappavien perhosten invaasioksi. Mielenterveytensä kanssa kamppaillut Viima, osa-aikainen tatuoija, yrittää tyttöystävän ja kaveriporukan kanssa vuoroin paeta ja taistella vastaan. Samalla menneisyyden jännitteet purkautuvat, kun karanteeniolot kiristyvät.

 

Kansikuva

Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä, WSOY 2017.

Palkitun kirjailijan vähemmän tunnettu nuorille aikuisille suunnattu fantasiahelmi. Säkenöivä Josir Jalatvan eriskummallinen elämä kertoo kahdesta nuoresta opiskelijasta, Josirista ja Micholeista, jotka kohtaavat ja rakastuvat. Kun Micholei kirotaan ja alkaa herätä vieraissa kehoissa, molemmat lähtevät sirkusjunalla etsimään kirouksen langettajaa. Sivussa pohditaan sukupuolen, seksuaalisuuden ja rakkauden häilyviä rajaviivoja.

 

Hukan perimät kansikuva

Elina Pitkäkangas: Hukan perimät, Myllylahti 2020.

YA-trilogia Kuuran itsenäinen spin-off Hukan perimät kuuluu enemmän New Adultin puolelle. Kauhusävytteinen ja ravisteleva fantasia sijoittuu ihmissusiviruksen raatelemaan Suomeen, jossa Jahti-niminen sotilaallinen järjestö tappaa ihmissusia ja kaupungit suojautuvat muurein. Nuori aliupseerioppilas Alex pääsee ensimmäiselle täydenkuunkomennukselleen. Tilanne kehittyy odotettua pahemmaksi, raaka väkivalta ryöpsähtää ja harvoista selvinneistä ihmissusien jahtaajista tulee itsestään metsästettäviä ihmissusia.

 

Lue kirja-arvio teoksesta Lukufiiliksen sivuilta.

 

Khimaira kansikuva

 

J.S. Meresmaa: Khimaira, Myllylahti 2021.

Säeromaani Khimaira on itsenäistä jatkoa Meresmaan Blogistania Kuopus -palkitulle Dodolle. Pääosassa on 19-vuotias Sara, suomenvenäläinen lesbo, joka ei ole vielä uskaltanut tulla vanhemmilleen kaapista seksuaalisuudestaan tai polysuhteestaan. Sekä tuleva että mennyt vaativat vielä prosessointia, identiteetit risteytyvät niin kuin elämässä yleensä. Raikas ja runollinen kieli kimmeltää ja päästää esiin Saran omaperäisen äänen.

 

sisareni sarjamurhaaja kansikuva, tyttö, aurinkolasit

 

Oyinkan Braihtwaite: Sisareni, sarjamurhaaja, WSOY 2020 (suom. Kaisa Kattelus).

Mustanhumoristinen nigerialainen dekkari, jossa sisarusrakkaus joutuu todelliselle koetukselle. Sairaanhoitaja Koreden pikkusisko Ayoola on perheen kaunotar ja vaihtaa jatkuvasti poikaystävää. Eikä siinä mitään, elleivät poikaystävät tuppaisi päätymään Ayoolan tappamiksi. Jälleen kerran isosiskon on puhdistettava paikat ja hävitettävä ruumis. Mutta miten pitkälle Korede on Ayoolan takia valmis menemään?

 

Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi kansikuva

 

Vanamo Karhupuro: Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi, BoD 2018.

Mielenterveyttä käsittelevä raa´an rehellinen ja henkilökohtainen runokokoelma nuoren aikuisen ahdistuksesta ja masennuksesta. Epävarmuus, kipu ja huumorin pilkahdus lepäävät sivuilla. Yksinkertaisia mutta vaikuttavia sanakuvia, jotka jättävät paljaaksi ja ulottuvat syvälle.

 

Kutsu minua nimelläsi kansikuva, kaksi poikaa

 

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi, Tammi 2019 (Antero Tiittula).

Tunteikas, kaunokirjallisen lyyrisesti kirjoitettu romaani sateenkaarirakkaudesta. On kesä 1987 Italiassa ja 17-vuotiaan Elion perhe majoittaa luokseen amerikkalaisen opiskelijan Oliverin. Yhdeksi kesäksi syttyvät väkevät tunteet, joita molemmat yrittävät kartella. Viipyilevä, väkevästi kesältä tuoksuva ja osittain melankolinen kerronta läikehtii ja filosofoi rakkaudesta. Romaanista on tehty myös kiitelty elokuva.

 

 

Vitun ruma kansikuva

 

Nelli Kenttä ja Katri Norrlin: Vitun ruma, Into Kustannus 2021.

Kahden somevaikuttajan kokoamassa tietokirjassa pohditaan somea, ulkonäköpaineita ja kehosuhdetta. Mukaan on myös haastateltu monia julkkiksia, kuten Ina Mikkolaa ja Tuure Boeliusta. Miten Instagram vaikuttaa mielikuvaan omasta ulkonäöstä? Monia mietityttävää asiaa jutustelevassa muodossa, mutta enemmän avauksia kuin valmiita vastauksia.

 

Hurme kansikuva

 

Sini Helminen: Hurme, Myllylahti 2021.

YA:n ja New Adultin rajalla kulkeva mustanhumoristinen Hurme kertoo yliopisto-opintoja aloittavasta Seelasta, joka auttelee ohessa enon hautaustoimistossa. Pieleen menneiden Tinder-treffien jälkeen treffikumpani löytyy ruumishuoneelta, mutta ei suostu pysymään kuolleena vaan alkaa kummitella. Yliopistolla taas Seela iskee silmänsä salaperäiseen Hallaan ja heti kipinöi. Yliluonnollinen romantiikka yhdistyy makaaberiin kauhuun.

 

Lue kirja-arvio teoksesta Lukufiiliksen sivuilta.

← Takaisin
seuraa meitä