Keijumaan syövereissä 

Holly Black: Uhri (suom. Suvi Kauppila, Karisto 2026) 

Holly Blackin Uhri on Keijumaa-trilogian ensimmäinen osa. Päähenkilö Kaye on tottunut muuttamaan jatkuvasti äitinsä musiikkiunelman perässä, auttamaan humalaista äitiään turvallisesti kotiin sekä työskentelemään perheensä elannon eteen koulussa käymisen sijaan. Kun Kayen äidin uusi poikaystävä paljastuu väkivaltaiseksi, Kaye ja hänen äitinsä muuttavat Kayen isoäidin luo New Jerseyhin, jossa Kaye tunnetaan tyttönä, joka uskoo keijuihin. 

Kaye ei kuitenkaan vain usko keijuihin vaan myös tuntee keijuja. Lapsuudessaan hän metsästi tulikärpäsiä keijujen kanssa sekä seurasi, kun nämä ennustivat tulevaa munankuorista. Lisäksi Kaye osaa tehdä outoja asioita, kuten muuttaa savukiehkuroiden muotoa kosketuksellaan.  Eräänä iltana juhlista lähtiessään Kaye löytää metsästä haavoittuneen Synkän hovin keijusoturin, Roibenin, minkä seurauksena Kayen kiinnostus Keijumaahan kasvaa, ja hän päätyy keskelle eri keijuhovien ja itsellisten keijujen politiikkaa. 

Blackin keijut ammentavat mytologiasta. Pidän siitä, että kirjassa on paljon erilaisia keijuja, kuten kääpiöitä, kelpieitä, menninkäisiä ja hiisiä. Niitä kuvaillaan paljon: osalla keijuista on vihreä iho, osalla siivet, piikkejä, sarvet tai sorkat. Toiset keijuista ovat vain tulikärpäsen kokoisia ja toiset taas jättimäisiä. Kiinnostavaa on myös tarkat yksityiskohdat, kuten se esimerkiksi se, että lumouksen itsensä päältä voi purkaa katsomalla itseään sellaisen kiven läpi, jossa on luonnostaan reikä.  

Keijumaa on ensisilmäyksellä upea paikka, jossa juhlitaan ja tanssitaan, ja joka on kuin utopia verrattuna päähenkilö Kayen hohdottomaan elämään. Tarkemmin katsoessa kuitenkin huomaa, kuinka synkkä Keijumaa on: väkivalta on hupia keijuille. Erityisesti kuolevaiset ovat heille mieluisia leikkikaluja. Esimerkiksi kelpiet eli vesihevoset nauttivat nähdessään kuolevaisten paniikin näiden hukkuessa. Hukuttamisen jälkeen kelpiet syövät uhrinsa. Keijujen julmuus on kuitenkin kiehtovaa, koska se saa pohtimaan moraaliodotuksia. 

Myös ihmismaailman miljöö on kiinnostava, koska tarina sijoittuu 2000-luvun alkuun. Farkut, napapaidat, t-paidat pitkähihaisen päällä sekä kirkkaat kynsilakat ovat muodissa. Teknologia on erilaista ja nuoret käyttävätkin sähköpostia keskusteluihinsa. Erityisesti sosiaalisen median puute kirjassa on ihanaa. Toisaalta sijoittumisvuosi näkyy tarinassa myös tiettyjen hahmojen rasistisina ja homofoobisina asenteina.  

Kiehtovat miljööt ovatkin kirjan vahvuus. Juoni sen sijaan on takkuileva. Juonessa on kiinnostavia piirteitä, mutta juonenkäänteistä siirrytään seuraaviin liian nopeasti eivätkä merkittävät tapahtumat saa tarpeeksi painoarvoa. Nopeuden takia lukijalle jää avoimia kysymyksiä.  Kirjan tunnelma on satumainen. Satumaisuus tosin muistuttaa enemmän Grimmin satuja kuin Disney-elokuvia. Satumaisuus näkyy esimerkiksi keijujen tavassa käydä palveluistaan vaihtokauppaa ja haastaa muita arvoituksilla. 

Monet sivuhahmoista jäävät yksipuolisiksi. Kiinnostavin hahmo kirjassa on Roiben. Hän on vaikeatulkintainen, sillä hän on roolissa, jossa hän joutuu tekemään muiden likaiset työt usein vasten tahtoaan. Päähenkilö Kaye taas on vähemmän kiinnostava. Hänellä ei ole omia tavoitteita vaan hän seuraa muiden hahmojen suunnitelmia. Tämän voi kuitenkin odottaa muuttuvan seuraavissa osissa, sillä Kaye tiedostaa ongelman itse: “Hänestä oli tulossa samanlainen kuin äidistä. Ei vaan pahempi, sillä hänellä ei ollut edes kunnianhimoa.” Kiinnostavinta Kayen hahmossa nokkeluus. Hänen sanailua ja kiusoittelua muiden hahmojen kanssa on kiva lukea. 

Heikkouksistaan huolimatta kirja on viihdyttävä. Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät Blackin Ilman väki -trilogiasta ja haluavat palata takaisin samaan maailmaan. Jos keijut hahmoina kiinnostavat, tämä kirja on sinulle! Väkivallan takia kirja ei kuitenkaan sovi kaikille. 

Lue myös muut Lukufiiliksessä julkaistut Holly Blackin teosten arviot:

Paluu keijumaailmaan suuren valtataistelun jälkeen

Menestyneen fantasiasarjan äänenavaus