Vilja-Tuulia Huotarisen uutuusromaani on yhdistelmä suoraa toimintaa sekä runollista ilmaisua
Vilja-Tuulia Huotarinen on palkittu kirjailija ja toimii myös Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana. Hänen romaaninsa Valoa valoa valoa (Otava 2011) on voittanut Finlandia Junior -palkinnon ja siitä on tehty samanniminen elokuva. Huotarisen uusi nuortenromaani Kaikki Saharasta (Tammi 2026) julkaistiin tammikuussa. Se kertoo viisitoistavuotiaasta Saharasta, jonka maailma on hiljentynyt ystävän yllättävän lähdön jälkeen. Sahara lähtee junamatkalle pohjoiseen selvittämään asioita näkymättömän Xein kanssa.
Kirjailija itse kuvailee uutuusteostaan yhdistelmäksi suoraa toimintaa sekä runollista ilmaisua ja syvää ajattelua, jota päähenkilö humoristisesti pitää huonona. Kirjassa huumori ja toiminta ovat tärkeitä, mutta lauseita on pyritty rakentamaan siten, että niissä on paljon merkityksiä. Kirjassa on Miyazakimaista unenomaisuutta, mutta Huotarinen pitää tärkeänä myös kommunikaation syntymistä: “Kun joskus sanat puuttuvat, voi jossain tilanteessa kuitenkin ihminen, joka on kivettynyt, alkaa puhua.”
Idea tästä kirjasta Huotarisella on ollut jo pitkään. Ideassa oli nimi: Kaikki Saharasta. Romaanin päähenkilöllä Saharalla on elämässään käynnissä aavikkomainen tilanne: aika hiljaista, vain tuuli käy aroilla. Huotarinen tiesi jo kauan sitten haluavansa sijoittaa tarinan junaan, liikkuvaan paikkaan, joka vaihtaa kokoajan maisemaa. Hän oli myös kiinnostunut kirjoittamaan näkymättömän matkatoverin. Sitä, mitä kaikkea juoneen tulisi liittymään, hän ei vielä silloin tiennyt. Viimeinen sysäys kirjan kirjoittamiseen oli loppuratkaisun keksiminen. Itse kirjoittamisen Huotarinen kertoo olleen vaikeampaa kuin hän oli odottanut, mutta myös hauskaa, koska nuoren henkilön näkökulmasta kirjoittaessaan hän koki voivansa käyttää enemmän huumoria.
Inspiraatiota Haruki Murakamin ja Seita Vuorelan teoksista
Miyazakin lisäksi Huotarista inspiroi kirjoitusprosessin aikana muun muassa Haruki Murakamin tuotanto, jossa esintyy usein vahvoja symboleita. Omassa kirjassaan Huotarisen mukaan ei ole sellaista elementtiä, että symboleita pitäisi jotenkin ratkoa, mutta lähtökohta siitä, että ihmiset kohtaamisien kautta löytävät jotain itsestään ja myöskin kipu sekä oikeat menetykset yhdistävät kirjaa Murakamin tuotantoon. Inspiraatioiksi Huotarinen mainitsee myös yleisesti keskustelut ihmisten kanssa sekä Seita Vuorelan, jonka tunnelmaltaan mystiset kirjat toimivat inspiraationa erityisesti Xein hahmolle.
Huotarinen on aiemmin kirjoittanut Lukufiilikseen, ettei unelmointi ole hänen leipälajinsa. Hän kertoo sen olevan itselleen edelleen vaikeaa, mutta uskoo oppineensa jotain, kun pystyi liikuttamaan tarinaa tällä tavalla. “Se on tosi onnekasta, kun löydän jonkun muun maailman kuten tässä. Se ei käy minulle kovin helposti vaan tulee vähän kuin ilmestyksen kautta”, kertoo Huotarinen. Kaikki Saharasta on tullut tällaisena näkynä, mutta jatkuvasti hän ei pystyisi tällaisia kirjoja kirjoittamaan.
Suosikiksi kirjansa hahmoista Huotarinen nimeää hieman päähenkilöä räväkämmän Xein. Myös konduktöörihahmo Arielia hän pitää todella hauskana ja lämminhenkisenä. Päähenkilö Saharassa Huotarinen tunnistaa myös piirteitä, joita hänellä itselläänkin on ollut, kuten vaikeuden sanoa asioita ääneen ja sen, että kun lopulta sanoo jotakin, se saattaa mennä yli.
Huotarinen kannustaa kokeilemaan monenlaisia kirjoja
Huotarisen uusin kirja käsittelee paljon sitä, millaista on olla viisitoistavuotias. Huotarinen kertoo, että olisi ehkä halunnut sen ikäisenä kirjoittaa tällaisia kirjoja kuin nyt. Hän ei aina löytänyt itselleen mieluisaa luettavaa, mutta piti suoraviivaisista kirjoista, joissa on kohtalokkaita ja dramaattisia asioita. Runoutta tai pitkiä romaaneja hän ei vielä silloin lukenut. Hän piti esimerkiksi valtasuhteita kuvaavasta Ruohometsän kansasta, minkä hän epäilee heijastelleen kaipuuta voimakkaisiin elämyksiin, joita hän myöhemmin löysi runoudenkin parista.
Toisaalta myös vanhat tyttöromaanit puhuttelivat häntä. Niissä kepeissä kirjoissa on vahvoja naistoimijoita, jotka perustavat erilaisia seuroja parantaakseen maailmaa. Juuri nämä tyttöryhmät kiinnostivat Huotarista. 15-vuotiaana sen ajan uudet kirjat eivät erityisesti resonoineet. Taru Sormusten Herrasta ja Harry Potter -kirjat hän löysi vasta hieman myöhemmin.
Lukufiiliksen lukijoille Huotarinen haluaa muistuttaa, että kirjan voi myös jättää kesken ja aloittaa uuden. Hän kannustaa myös kokeilemaan monenlaisia kirjoja, jotta näkee, miten ne on kirjoitettu. Sen lisäksi Huotarinen kehottaa kirjoittamaan kirjoja, sillä se on ihanaa ja tulevaisuudessa tarvitaan uusia kirjoja.
Kirjoittamiseen liittyen Huotarinen haluaa sanoa, että ei ole hätää vaikka olisi sivustatarkkailija. Hänestä tuntuu edelleenkin, ettei se ole ihan helppo rooli. Kirjoittajalle uteliaisuus ja havainnointikyky ovat hyviä asioita. Hänen vinkkinsä onkin yrittää selvittää minkälainen ihminen itse on. Sen lisäksi hän muistuttaa, että heti ei tarvitse tehdä pitkää valmista tekstiä, vaan tärkeää on harjoitella kirjoittamista erilaisilla tavoilla.
Huotarinen kertoo itsekin löytäneensä aika myöhään tavan tehdä omia kirjoja. Hän oli kyllä tehnyt sitä ennenkin monia runokokoelmia ja ollut niitä kohtaan melko kriittinen. Hän uskoo kriittisyyden kuuluvan jossain määrin asiaan, mutta pitää myös tärkeänä, että joku näkisi tekstit ja että niistä voisi jutella jonkun kanssa. Huotarinen sanoo, että hänellekin voi aina laittaa sähköpostia ja lähettää tekstejä. Hän kannustaakin lähestymään kirjailijoita, koska joskus kirjailija voi olla juuri se kuka ehtii lukea tekstin ja on jo alalla.
Huotarinen kiteyttää kirjoittamisen olevan kokeilemista, yrittämistä ja erehtymistä, eikä sen takia aina mukavaa. “Mutta ehkä kirjoittaminen on hauskaa juuri sen takia, että se on niin vaikeaa. Ei kokoajan jaksaisi tehdä jotain minkä osaa tosi hyvin”, Huotarinen toteaa.
Kirjoittaja on Lukufiiliksen toimituskuntalainen.
Lue myös Vilja-Tuulia Huotarisen teksti Lukufiiliksessä vuodelta 2023: Pöytälaatikosta parrasvaloihin: Kirjasta elokuvaksi
