Teemana Erilainen / samanlainen

 

 

Syksyn 2016 nuortenkirjoissa tuntui toistuvan joukosta erottuminen, erilaisuuden vierastaminen tai kahden täysin erilaisen asian tai ihmisen kohtaaminen. Nuoret eri kulttuureista rakastuvat, ylipainoinen tyttö osallistuu missikisoihin, koulussa vahvempi ottaa kohteekseen heikomman, maahanmuuttajanuori rakentaa uutta kotia pohjoiseen.

 

Kirja-arviot: kirjoja erilaisuudesta

Lukufiilis esitteli kirjoja, jossa kaksi erilaista maailmaa, ihmistä tai kulttuuria kohtasivat:

Jääkausi – Mooses Mentula

Yläasteikäinen Helmi muuttaa isänsä työkeikan vuoksi uuteen kaupunkiin ja päätyy uuteen kouluun. Koko kouluaikansa kiusattuna kärsinyt Helmi päättää ottaa itselleen uuden alun. Kiusatun murrosikäisen itsetunto asettuu kuitenkin esteeksi, ja pian Helmi on taas kerran kiusaamiskierteessä. Tällä kertaa Helmi löytää kuitenkin edes yhden ystävän, kissapantaa käyttävän, hölösuisen Maisan.

Et kävele yksin – Juuli Niemi

Ada elää kaksin yhteishuoltajaäitinsä kanssa, joka on boheemi taiteilija. Ada on tottunut olemaan kotona se, joka kantaa vastuun. Egzonin perhe on Kosovosta, mutta hän ei ole koskaan käynyt siellä mistä hänen sanotaan olevan kotoisin. Egzonin kotia piirittävät salaisuudet ja vaiennetut aiheet, joita Egzon pakenee maalaamalla. Molemmat kamppailevat yksin omissa maailmoissaan ja juuri silloin kun vähiten osaa odottaa, he kaksi kohtaavat – ja rakastuvat.

Lumi – Seita Vuorela

Lumi on palkitun nuortenkirjailija Seita Vuorelan viimeiseksi jäänyt, koskettava teos, joka

kertoo maahanmuuttajanuorten arjesta ja elämästä kahden kulttuurin mikstuurissa; siitä, millaista on jättää tuttu ja turvallinen taakseen, muovata omaa identiteettiään uuteen elinympäristöön sopivaksi sekä toimia vanhaan kotiin takertuvien vanhempien tulkkina tuntemattomassa.

Dumplin – Julie Murphy

Julie Murphyn Dumplin on valloittava, hauska ja koskettava hurraahuuto erilaisuudelle. Se on rohkaiseva tarina, jonka myötä lukijakin alkaa kyseenalaistaa yhteiskunnassamme vallitsevia kauneusihanteita. On mahdotonta, että kaikki ihmiset sopisivat samaan muottiin. Miksi siis pitäisi?

Tähtilukijana Maiju Voutilainen eli ”Mansikkka”

ERILAINEN / SAMANLAINEN teeman tähtilukijana nähtiin erilaisesta tyylistään ja valloittavasta persoonastaan tunnettu tubettaja Maiju Voutilainen eli tutummin ”Mansikkka”. Maiju kertoi Lukufiilikselle omia ajatuksiaan lukemisesta ja erilaisuudesta:

”Erilaisuus on rikkaus, sen olen elämän aikana oppinut. Elämä on niin paljon helpompaa, kun ei jatkuvasti mieti sitä, mitä mieltä muut ovat tästä ja tuosta. Tekee niin kuin itse kokee parhaaksi! Ikinä ei voi miellyttää kaikkia, joten pitää pyrkiä miellyttämään itseään, koska se on tärkein. Muihin vertailu ei kannata, siitä saa pahimmillaan itselleen vain pahan mielen. Mä olen ollut kova vertailemaan itseäni muihin ja samalla unohtanut ne omat hyvät puoleni. Niin ei kannata tehdä. Itse arvostan rohkean erilaisia ihmisiä. Itsevarmuus on hyvännäköistä.”

seuraa meitä